Kooolmeee yöötä joouuluun on!

 

Inkun ensimmäinen joulu se vain lähestyy! Nyt tällä hetkellä Iine varmaan inhoaa joulua - mami pakottaa pitämään typerää tonttulakkia ja lenkille lähtemisessäki kestää pitempään, kun pitää ensin sammutella kaikki jouluvalot. Mutta katsotaas sitten aattona, mitä Iines sanoo, kun kinkkua on kirsun alla ;-)

Eeny, meeny, miny, moe!

Heissulivei ja trallallaa pitkästä aikaa taasen! Eilen meijän perhe teki pientä joulusiivousta ja tuohon operaatioon olennaisesti kuului sohvan alusen inventaario. Yleisesti Iineksen lelukorissa on vain kaksi lelua, joita neiti ei ikinä kelpuuta leikkeihinsä (aktivointilelu, jonka sisään laitetaan namuja ja mätsäreistä voitettu kuminen pieni rengas -lelu). Kaikki loput lelut siirtyvät sitten jotenkin ihmeellisesti pikku hiljaa olohuoneeseen sohvan alle... Pakkohan se oli sitten ikuistaa, kun pitkästä aikaa Inkun kaikki lelut olivat siellä missä pitääkin. Mutta eihän siinä kauaa mennyt, kun Touhu-Tiina tuli ja aloitti taas lelujen levittelemisen...

Pari kertaa ollaan nyt saatu ihmetellä Iineksen mielen liikkeitä ja järjen juoksua. Aikaisemmin kerroin, että Iillä on ollut taipumusta ujostella ja arastella muita koiria. No tässä joku ilta mentiin käymään koirapuistossa ja hihnasta irti päästessään neiti kirmasi kuin gaselli muiden koirien luokse kilpasille. En todella tiedä, miksi ne siellä silloin olleet koirat oli niin kivoja, ettei niitä tarvinnut yhtään ihmetellä... Mutta eilen oli sitten taas tuttu ääni kellossa tai ulinahaukkuminen Inkulla, kun puistossa oli hirvittävän pelottava puolivuotias koiravauvapeto, joka olisi varmaan halunnut pistellä Iineksen parempiin suihin. Olihan tuo peto ainakin puolet pienempi tepsuttelija, niin sietikin Iineksen olla kauhuissaan....  Meijän neiti nössö pelkäsi kuollakseen ja kipitti karkuun meijän jalkoihin suojaa hakemaan. Oltiin siellä puistossa sitten sen aikaa, että Iine lopetti kauhusta tärisemisen ja häntä nousi koipien välistä.

Muutenpa Iinekselle kuuluu rauhallista joulun odotusta. Viikonloppuna Inkku treffasi Diaa ja Rosea ja sunnuntaina käytiin vielä Pepiäkin moikkaamassa Ilomantsissa. Ensivuoden näyttelyitä ollaan mietiskelty, näyttelyhihnaan tehty lähempää tuttavuutta ja seisomista treenattu. On se kumma, miten seisomisen sijasta Iinestä on paljon kivempaa istua töröttää tai maassa kellotella. Loppiaisena ois mätsärit taas Joensuussa, niin saapi nähdä, jos sinne mentäisiin harjoittelemaan niitä varsinaisia näyttelykoitoksia varten. ;-)

 

Adiós!

So happy together!

Viidakon villissä tahdissa

Olkoon tämä viimeinen postaus, jonka mukaan pistän suhruisen epäselviä kökkökännykällä otettuja kuvia. Eihän se kestänyt kuin melkein kolme vuotta keksiä, mihin käyttäisin ylioppilaslahjarahat. Eilen kävelin kamerakauppaan ja nyt oon Canon EOS 550D:n onnellinen omistaja. Lupaan tehdä kaikkeni, että saisin siitä vekottimesta kaikki ilot irti ja täyttää blogin Iineksen kuvilla! :-D

Meidän pitäisi neiti Iin kanssa keskustella parista asiasta. Ja mietiskellä itse, että miksi näin ja entäs nyt?

Ensinnäkin, Iines ujostelee muita koiria. Joskus jopa pelkää. Kyllä, perrot voi olla taipuvaisia ja yleensä ovatkin vetäytyviä ja varauksellisia uusille tuttavuuksille ja tilanteille. Mutta tämä on nyt tullut Iineksen murrosiän myötä uutena juttuna. Lenkillä ohitustilanteet sujuu rähinöittä, koska Iines haluaa kiertää vastaantulijat mahdollisimman kaukaa ilman pienintäkään kontaktia. Mutta entä jos ollaan kävelemässä kapealla metsäpolulla, missä ohitusta ei voi tehdä matkan päästä? Iines iskee hännän koipien väliin ja jarrut pohjaan, eikä taatusti liiku mihinkään. Etenkään, jos vastaan tuleva koira on vähänkään innokas hötkyäjä. 

Iineksellä on kuitenkin niin paljon koirakavereita, joiden kanssa leikki ja ylipäänsä samassa tilassa oleminen onnistuu ilman ongelmia, plus myönteisiä kokemuksia tilanteista, joissa on paljon koiria - niin miksi ihmeessä uusien koirien kohdalla pitää saada hirvittävä pelkokohtaus? Ollaan nyt yritetty auttaa Iinestä tuon ujostelun kanssa niin, että lenkillä jos vastaan tulee rauhallisesti käyttäytyvä koira, joka haluaisi tehdä tuttavuutta Iineksen kanssa, pysähdytään niiden kanssa rupattelemaan ja varovasti nuuhkimaan. Yleensä Iines yrittää ensin juosta karkuun toisen tutustumisyrityksiä, mutta hetken mietiskeltyään ja ihmeteltyään Ii uskaltautuu vielä hieman luimistellen myös ottamaan vähän tuntumaa koirakaveriin. Toivottavasti tämä nyt auttaisi... Ja siis Iines tutisee pelosta vaan niiden vastaantulevien koirien kohdalla. Yksinäinen lenkkeilijä on Iin mielestä vaan ihana - pusutulvan arvoinen tuttavuus.

Toiseksi, Iines pihtaa toista korvaansa. Niin. Aina, kun on korvakarvojen nyppimisen/korvien puhdistuksen aika, Ii oikein tarjoaa toista korvaansa putsattavaksi (huom! aina sitä samaa korvaa.) Mutta kun ensimmäinen korva on putsattu ja aika olisi käydä seuraavaan käsiksi, Iines on sitä mieltä, että tämä oli tässä kiitos ja näkemiin. Oon yrittänyt kokeilla, josko auttaisi, että puhdistan tuon kinkkisemmän korvan ensin ja sitten sen, jota Ii aina tarjottelee, mutta ei. Iines ei halua, että toiseen korvaan kajotaan ikinä, koskaan, millonkaan. Siinäpä sitten menee tovi jos toinenkin perroneidin kanssa tapellessa. Aina ollaan onneksi tähän mennessä saatu puhdistettua se toinenkin korva viimein. Mutta ärsyttää, kun sama tappelu ja painiminen tapahtuu joka kerta! Ja makupalojen syöttämisestä operaation aikana ei ole ollut apua. Pitää kai vaan siis jaksaa itse pysyä kovana ja määrätietoisena johtajana..... Huoh!

Kolmanneksi, viimeiseksi, muttei suinkaan vähäisemmäksi jää tämä keskusteltava. Vaikka Iines on pääasiassa ihana, mamin Kultapienipienoinen ja Pupunen osaa se myös protestoida, pissaamalla. Joskus, jos asiat eivät tapahdu niin kuin Iines haluaisi (yleensä ei vissiin saa tarpeeksi huomiota neidin mielestä), vaikka ihan äskettäisin olisi käyty ulkona onnistuneesti toimituksella ja neitiä sattuu vain joku asia nyppimään, tulee se seisomaan eteen, katsoo silmiin ja kyykistyy tikistämään. Onneksi jo käydyt keksustelut Iineksen kanssa ovat tuottaneet tulosta ja protestipissaaminen on vähentynyt ja tuota tapahtuu enää harvakseltaan. Mutta silloin harvoinkin vielä, kun tuota tapahtuu niin...... Silloin, kun Iines on tehnyt noin, ollaan kielletty, toruttu, keskeytetty pissaamisyritys ja lähdetty pihalle jatkamaan protestointia.

Saa antaa vinkkejä noihin meidän kompastuskiviin ja jakaa omia kokemuksia!

 Mutta nyt niitä kuvia! Eilisellä metsälenkillä Iines oli täynnä intoa ja riemua kaikesta lumen paljoudesta. Siellä se sukelteli kinoksissa niin, että nenä oli lunta tulvillaan ja sitten pitikin aivastella. Välillä lähti tuo heijastinliivikin irti, kun Ii otti vähän vauhtia.

 

  

Lunta turkissa

 

Tänään oli heti aamusta ihan jouluolo! Vaikka jouluunhan on vielä ikuisuus. Tiiä häntä, johtuiko se kenties vapaapäivästä vai mistä? Joulumieli kuitenkin kasvoi entisestään, kun heti aamusta lähdettiin Iineksen kanssa lenkille lumisateeseen. (!!!!!!!) Vihdoin alkaa rapakelit olla muisto vain! Pakkassäästä huolimatta Inkku pääsi lenkin jälkeen suihkuun: ei pesemään tassuja puhtaaksi vaan vaikka Iin turkki on suhteellisen lyhyt, eikä luntakaan juuri nimeksikään vielä, niin siitä huolimatta lumi tarttui palleroiksi tassukarvoihin. Niitä sitten sulateltiin lämpimässä suihkussa. 

 

We are the champions!

Hurraa! Hurraa! Hurraa!
Nyt on tokon alkeet -kurssi takana! Tänään viimeisellä kerralla pidettiin leikkimieliset möllikokeet ja Iineksen kanssa pärjättiin mainiosti! Ainaki motivoi harjoittelemaan lisään, kun ei se paikallaan makuu tai liikkeestä maahanjäänti etenkään menny ihan niin ku ois pitäny....

Mukaan kurssin möllistä saatiin myös kirjallinen todistus arvosteluineen. Arvosteluja katellessa kannattaa muistaa, että kyseessä oli alkeet -kurssi, eikä siis todellakaan olla vielä valmiita oikeisiin koetuksiin. :-)

Liike                         pist.   kerroin  yht.
Luoksepäästävyys           10          0,5     20
Paikallaan makuu 1min       9          2       18
Seuraaminen taluttimessa    8          2       16
Maahanmeno liikeessä        8          1       8
Luoksetulo 10m              9          2       18
Seisomaan jäänti liikkees.  9          1       9
Hyppy                      10          1       10
Kokonaisvaikutus            8          0,5     4


Yhteispisteet 88/100

Ihanista Ihanin Ii

Pikainen "olen melkein 8kk vanha ja äiskän ja iskän mielestä hirmuisen ihana" -päivitys. 
Huomenna meijän Inkku -ja muut oopperapennut- saavuttaa huiman 8kk iän, mikä tarkottaa sitä, että perroneiti on ilostuttanut meijän pientä perhettä puolivuotta. Jännityksellä myös katellaan, miten kinkkiseksi neiti muuttuu, kun murkkuikä puhkeaa täyteen kukkaansa. Vielä ei ainakaan ole muuta huomattu kuin entistä valikoivampi kuulo ja tavaton kiinnostus lenkillä kirsuun osuvia hajuja kohtaan. Mutta nyt, kun eletään vielä vailla murkkuikäisen perron oikkuja -en uskalla luottaa siihen, että Iines olisi aina näin nätisti. ADHDtä lukuun ottamatta siis tietenkin.. - niin listaanpa Iineksen parhaita puolia. Näitä on hyvä sitten muistella, jos meijän rakkauteen tulee ryppyjä....

1. Tokossa edistytään koko ajan. Perusasento ei enää joka kerta vaadi miun kädellä viuhtomista, osottelemista ja ohjaamista, vaan neiti satunnaisesti tulee itse nätisti sivulle oikeaan kohtaan - peppu ehkä hiukan vinossa, mutta kuitenkin! Plus, Iines uskaltaa mennä yksin esteen yli -joka on ehkä jopa huimat 10cm korkean laudanpätkä, minkä yli pääseminen ei periaatteessa vaadi minkäälaisia fyysisiä ponnisteluja-. Alku kun näytti pahasti siltä, että mie joutuisin aina menemään itse ensin esteestä yli....
2. Iines osallistuu aktiivisesti kotitöihin. Esim. Pyykkitelineessä roikkuvat sukat Iines kerää oma-aloitteisesti ja laittaa talteen ympäri kämpän lattioita...
3. Pusut eivät ole vieläkään päässeet Inkulta loppumaan. Iines rakastaa pussaillua. Kaikkien kanssa. Aina. Missä vaan. Miten pitkään vaan. Pusutulvalle ei loppua näy!
4. Iines on ikiliikkuja. Se ei ikinä pysähdy, eikä Iin kanssa ole koskaan tylsää. Nukkuessaankin perroneiti viuhtoo tassuilla ja haukkuavikisee.
5. Iines on kilttityttö. Se syö kupin tyhjäksi mukisematta, nukkuu yöt nätisti vieressä ja on saavuttanut autuaan sisäsiisteystilan. Iines osaa myös lohduttaa, ilostuttaa ja naurattaa. Ja muistaa pitää isäntäväkensäkin liikkeellä, ettei liian pitkäksi aikaa jää blogia rustaamaan, joten nyt pihalle mars!

Ensimmäinen toko -tunti takana + 8 faktaa

Kirjoitettu Ke 12.10

Kyllä vain! Eilen alotettiin tokoilu tokon alkeet -kurssilla! Hengissä selvittiin ja kivaa oli  - eli voidaan torstaina mennä uudestaan ihan hyvillä mielin. 

       Kouluttajat olivat samat, kuin mitä pentukurssilla ja ensimmäisen luoksepäästävyys kokeilun kohdalla kouluttaja kehui, että Iines olisi rauhoittunut verrattuna parin viikon takaiseen viimenäkemään. No, se rauhallisuus oli jo tunnin lopussa kuitenkin tiessään, kun Iines rupesi kaivelemaan treenihallin lattiaa... :-D

       Tunnilla treenattiin myös totta kai kontakia. Oltiin aika ruosteessa. Iines olisi halunnut mieluummin leikkiä muiden koirien kanssa ja pussailla kaikkien ihmisten naamat märäksi kuin seurata minuu ja makupaloja kiltisti perässä tepsutellen. Siinä siis tavoitetta ens kerralle! Kokeiltiin myös istumista - helppoja makupaloja Iinekselle. Maahan menossa kehityttiin. Ollaan ennen tehty istuminen ja maahan meno pitkälti ketjussa, mikä ei tokossa käy päinsä. Niinpä nyt opetellaan maahan menoa suorilta jaloilta JA joskus se onnistuu nyt jopa ilman käsimerkkiä! 

Perusasentoakin harjoiteltiin, mutta se oli meille jo tuttu juttu - Iines seuraa hienosti makupalaa sivulle ja istuu. Nyt pitäisi siis alkaa häivyttämään käsiliikettä pois ja tehostaa käskysanaa.

Viivi haastoi kertomaan kahdeksan satunnaista faktaa miun koirailuista - katotaan nyt mitä mieleen tulee :-D

1. Jo ihan pikkutytöstä asti haaveilin koirasta. Monena jouluna joulupukki toi vain pehmolelukoiria. Sitten, kun olin 6-vuotias, meille muutti ajokoira Repe, joka toimi lähinnä iskän metsästyskaverina. Parin vuoden päästä meille muutti pystykorva Sami, koska miun kummi ei enää voinut itse pitää sitä. Sitten, kun olin 12-vuotias, sain ensimmäisen oman koiran - ajokoiraneiti Pepin. Pepi on nyt siis kohta pyöreät 10 vuotta vanha ja asuu miun porukoitten luona Ilomantsissa, missä sillä on hyvät ulkotilat ja mahdollisuus päästä usein mökille keskelle metsää ja sen herkullisia tuoksuja.

2. Vanha koirako ei opi uusia temppuja? Pah! Ja ajokoiratko ovat muka vain höpelönleppoisia metsästäjän apureita, jotka hotkivat kaiken, minkä kuonon alle laittaa? Pyh! Pepi odottaa nätisti ensin luvan ja tyhjentää vasta sitten ruokakuppinsa. Ja oppi kierimään, kun oli 5-vuotias!

3. Kun muutin pois kotoa opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, elin koirattomana parisen vuotta ja se riitti. Sitten meille muutti Ihana Iines. 

4. Iines on ollut yllättävän helppo pentu! Tai mie olin varautunut pahempaan – paljon pahempaan. Toki en vielä nuolaise, sillä Iines ei ole vielä murkkuikäinen ja pahin voi olla vielä edessä :-D

5. Iineksen parhaimpia puolia ovat ehdottomasti kiltteys (mm. tulee ”kiittämään” ruuan jälkeen pusuilla :-D ), tottelevaisuus (jos Iines on töllöntöissä, riittää yleensä yksi sana ja neiti tottelee) ja sekopäisyys (Iines on ihanan energinen tapaus, jonka kanssa ei taatusti aika käy pitkäksi!).

6. En aikaisemmin olisi arvannut, että voisin joskus olla näin kiinnostunut esim. koiranäyttelyistä, tokojutuista, koirailusta...

7. Myönnän, että miulla on vielä paljon, paljon, paljon opittavaa koirailuun liittyen.

8.  Ja viimeisenä faktana: toivon, että enää ei tarvitsisi kokeilla koiratonta arkea! 

Heissulivei ja rattoisaa sunnuntaita!

Inkku on nyt suhteellisen väsynyttä perroa eilisen metsästysreissun jäljiltä. Iines siis pääsi metsään keskelle kaikkia ihania tuoksuja serkkunsa Rosen kanssa. Kuulemma Iines oli ollut metsässä suhteellisen ujo ja varovainen - ei ollut lähtenyt kauemmaksi metsämiesten jaloista. Toisin kuin Rose, joka sai vainun pupusta ja lähtikin sen perään pariksi tunniksi. Taitaa molemmilla perroneideillä mennä sunnuntai kelliessä ja eilistä mietiskellessä. 

        Keskiviikkoiltana mie kävin tokon alkeet -kurssin tunnin mittaisella luennolla, jossa käytiin läpi tulevia opeteltavia asioita sekä koiran luonteelle omaisia oppimisen piirteitä ja perusteita. Niinpä luennon jälkeen mie kävelin eläinkauppaan ja ostin uusia makupaloja. Tähän asti koulutustiltanteissa oon käyttänyt ihan vain koiranmuroja ja tähän asti ne ovatkin toimineet ja Iineksellekin riittäneet, mutta nyt tokokurssilla yritetään saada kaikki mahdollinen hyöty ja tieto irti ja niinpä käytetään herkullisempia makupaloja ;-) Ja pitääpä nyt ottaa koulutuskentälle varmuudeksi herkkujen lisäksi lelukin mukaan ja selvittää - mistä se Iines toden teolla palkkautuu! Tiistainahan se sitten kenties selviää....

        Katselin netistä jos Iinekselle tilaisi jonkun söpön pusakan ja juoksuhousut (kun taitaa kohta olla jo tytön ensimmäisen kiiman aika) ja tulipa sitten samalla mittailtua Iineksen strategisia mittoja :

korkeus: n. 42cm

lantionympärys: n. 44cm

rinnanympärys: n. 52cm

selänpituus: n. 47cm

paino: 10.9kg

Yhteenvetona siis korkeus on aika mallillaan, mutta lihasta saisi tulla paljon paljon lisää! :-)

TimmiMimmi

 

Toden teolla. Iines sai reilu viikko sitten kennelmamman avustuksella rapakeliystävällisen syystukan. Kelpaa perroneidin nyt lenkeillä poiketa polulta hirmuisiin ryteiköihin tai mutalammikoihin tutkailemaan, eikä kotiin tullessa joka kerta tarvitsekaan käydä enää vaahtokylvyssä ja nyppiä masukarvoista risuja - sekä Iines että lenkittäjät siis kiittävät! 

       Nyt, kun pentukoulu on jo takana, ilmottauduttiin Iineksen kanssa tokon alkeisiin. Hetken ehin jo pelätä, että noinkohan mahduttiin kurssille, kun vastausta ei kuulunut. Mutta onneksemme saatiin sähköpostia tiistaina, että kursseja järjestetään kaksi ja myö päästiin niistä toiselle! Jippijee! Tämä tietää siis sitä, että ensi viikosta lähtien keskustellaan Iineksen kanssa - kuunnellaanko vai eikö kuunnella ja mitä mamin pitäisi tehdä toisin, että Iinestä huvittaisi harjoitella. 

       Kotona ollaan kokeiltu jo tietty hihnassa seuraamista. Lisäksi ollaan alettu harjoitella perusasentoon menemistä ja ylipäänsä sivulle tulemista. Ja kun nuo on sujunut jo jokseenkin niin ollaan kokeiltu Iineksen välitöntä seuraamisesta istuutumista miun pysähtyessä, odottamista, luokse tulemista kutsusta sekä Iineksen paikallaan pysymistä, kun mie käyn kauempana ja tulen takaisin tytön viereen. Kaikki nuo onnistuvat jo jokseenkin, tietty odottamiset yms. tehdään lyhkäsillä ajoilla ja matkoilla vielä. Muutenkin onnistumiseen vaikuttaa Iineksen ADHD:n tila sekä ympäriltä kuuluvat äänet ja hajut. Tekemistä siis riittää paljon  ja hyvä, että päästään kurssille. Saadaanpahan vinkkejä parempaan kouluttamiseen ja palkkaamiseen ennen kuin mie ehdin opettaa Iinekselle asioita väärin :-D Ja päästäänpähän taas sosiaalistamaan Iinestä vähän lisää!

       Iineksen kanssa onkin nyt ollut tekemistä tuon sosiaalistamisen kanssa - tai totuttamisen kanssa. Tässä joku aika sitten, kun mentiin Iineksen kanssa jo pimeän tultua iltalenkille, kuului kauempaa pauketta (liekö joku tampannut mattoja tai paukuttanut vasaralla?) ja Iines säikähti aivan tajuttomasti. Siinäpä sitten ulkoiltiin urhean (lue: tärisevän ja luimistelevan) perron kanssa. Eikä Iineksen säikähdystä ainakaan yhtään auttanut, että seuraavana iltana sattui taas sama homma - heti kun ulko-ovesta ulos päästiin, kohdattiin mattoja tamppaava naapuri! Argh. Siitäpä seurasi se, että Iines rupesi pelkäämään jopa pimeää. En ymmärrä, miten Iines sitä pauketta niin kovin säikähti - olihan Iines sorsametsälläki mukana, ja silloin pyssyjen paukkeesta tuli Iinekselle ihan tuttujuttu! Eipä tässä sitten muu ole auttanut, kuin illan pimeydessä käydä pitkillä lenkeillä runsaiden makupalojen kera kivoissa paikoissa. Nyt Iines uskaltaa pimeällä tulla ulos, mutta en tiedä, mitä tapahtuisi jos naapuri saisi taas innon siivota iltasella...

        Mutta nyt myö poistutaan Iineksen korvakarvojen nyppimisen maailmaan!

Adiós!

     

 

 

  

Lenkin jälkeen kauneusunilla. 

PS. Tsekkaa vielä galleriasta Iineksen frisbee -kuvat ;-)

Pörrö Perro

Kuvapäivitys nyt, kun Iineksellä on vielä tukkaa päässä. Ens viikolla mennään kenties kampaajalle ja sitten pörrö on enää muisto vain :-)

      Tällä viikolla saatin pentukoulu päätökseen. Näin jälkeen päin voi sanoa, että oli mukava ja hyödyllinen kokemus niin Iinekselle kuin miullekin. Niinkään uusia temppuja ei opittu, kun istuminen ja maahan meno on tähänkin asti sujunut kuin vettä vain - mutta eipä ne temput olleetkaan se meidän pääpointti pentukurssille osallistumisessa. Tavoitteenahan oli saada vinkkejä Iineksen yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi kouluttamisessa ja kontaktin lisäämisessä. Ja voin sanoa, että saatiin haluamamme. Ennen pentukurssia Iineksen kanssa lenkkeillessä autotien vieressä/vilkkaalla jalkakäytävällä meinasi hermot palaa ja käsi irrota, kun Iines olisi halunnut pussailla kaikki vastaantulijat ja juosta kaikki ohi ajavat autot kiinni. Nyt kurssin jälkeen Iines kävelee pääasiassa lähes täydellisesti sivulla löysällä hihnalla. Ja jos jotakin mielenkiintoista ilmaantuisikin hajuetäisyydelle, on Iines nykyisin paljon helpompi saada keskittymään taluttajaansa kuin aikaisemmin. Jes! 

      Ja nyt niitä kuvia. Iines kävi nyt viikonloppuna leikkimässä ja purkamassa ylimääräisiä energioitaan Rosen ja Dian kanssa.

 

Dia ja Iines 

 

Dia tsiigailee, kun isot tytöt riehuu.

 

Rose jr.

 

Iines ja Rose antaa pallolle (ja kukkapenkille) kyytiä.

 

Inkku poseeraa.

 

Irvistys.

 

Iines kasvoi Rosesta ohi... eiku..

 

Kun Iines luuli olevansa hylje.

Myöhäinen ja pikainen puolivuotispäivä -päivitys!
       Inkku ja muut oopperasöpöliinit täytti viime perjantaina 2. syyskuuta huiman puolivuotta! Meijän päivänpaiste on kasvanut isoksi tytöksi - 11,4kg ja eiköhän sitä kokoa tule vielä hiukan lisää. Toivottavasti Iines jäisi kuitenkin suhteellisen pienikokoiseksi, auttaisi hieman tulevissa koitoksissa ;-)
       Koulussa käydään ahkerasti kahdesti viikossa: viime tiistain koulupäivästä oli todella paljon hyötyä, kun treenattiin hihnassa nätisti kävelemistä ja seuraamista - enää ei Iines kiinnitä niin paljoa huomiota lenkillä vastaan tuleviin autoihin ja pyöräilijöihin tai jos vaikka kiinnostus heräisikin niin huomion saa takaisin taluttajaan huomattavasti helpommin kuin ennen. Viime torstain koulupäivän Iines taas oli koko ajan hirmu levoton ja meni todella hämilleen jos viereinen koululainen haukahti tai liikehti levottomammin. Tiedä sitten, mistä johtui. Miusta torstaipäivänä ei ollut tapahtunut mitään normaalista poikkeavaa ja muutenkin muut koulukaverit ja yleensä koko koulutilannehan kun oli jo Iinekselle tuttu. No välillä käytiin kentän laidalla rauhoittumassa ja nuuhkimassa kivoja hajuja niin sitten malttoi edes hetken keskittyä opiskeluun. Huomenna mennään sitten taas uutta oppimaan. Katsotaan siis miten silloin käy! :-)
        Mutta nyt mami poistuu kotoa ja kesälomalta kouluun ja Inkku kauneusunille!

Adiós!

 

6kk poseeraus vielä tietenkin!

Inkku saalistamassa

Hyvää Iineksen päivää!

 Nyt on meijän Inkku väsynyt, mutta onnellinen perro! Koko viikonlopun Iines sai uida, juosta ja telmiä unkarinvizsla Neron ja suomenajokoira Pepin kanssa sen minkä tassuistaan pääsi. Tattimetsässä Iines nautiskeli enemmän täysillä juoksemisesta kuin sienien etsimisestä.
       Mökkireissun pääpointtina oli Iineksen perehdyttäminen metsästämisen hurjaan maailmaan. Ensiksi mentiin soramontulle, jossa oli tarkoitus totuttaa Iines pyssyjen paukkeeseen. Ukkojen ampuessa kiekkoja haulikoillaan mentiin myö tytsyt pikku hiljaa lähemmäksi pauketta. Inkkua aluksi pelotti yht'äkkiä kuuluvat kovat pamaukset niin, että se oli jo lähdössä autoon ja takaisin mökille, mutta rohkeni sitten mamin turvin lopulta menemään aivan ampujien viereen.
       Tositoimet aloitettiin illan hämärtyessä iltalennolla. Mamikin lähti toista kertaa eläessään mukaan sorsajahtiin! Kahlasimme saareen ja asetuimme passiin odottelemaan sorsien iltaisia lentoja. Siinä jokunen tovi saatiin hissukseen odotella ja syöttää itikoita, ennen kuin sinisorsat uskaltautuivat lentämään lähelle ja Ville pääsi ampumaan! Pamaus ja osuma. Iines ei vain päässyt tuota sorsaa kylläkään noutamaan, kun sen lento päättyi tipahtamalla melkein meidän niskaan. Inkkua pelotti, mutta enemmän kiinnosti nähdä ensimmäinen kokonainen sorsa. Iines vahti taivaalta tipahtanutta otusta ja me jäimme vielä vähäksi aikaa odottelemaan, josko sorsia ilmaantuisi ampumaetäisyydelle lisää. Ilta hämärtyi kuitenkin niin nopeasti, että pian ei nähnyt kovinkaan kauas eteensä. Ville sai kuitenkin vielä tilaisuuden kokeilla ampua yhtä siipiveikkoa - kuitenkaan siihen osumatta. Iineksen ensimmäinen iltalento oli ohitse ja oli aika lähteä takaisin mökille ja perroneidin yöunille.
       Seuraavana päivänä lähdettiin läheiselle suon ympäröimälle lammelle pyssyt olalla katsomaan, josko sieltä löytyisi ukoille ammuttavaa ja Inkulle noudettavaa. Inkun 'eno' lähti kiertämään lampea ja säikyttelemään heinikossa piileksiviä sorsia Pepin kanssa Inkun, Villen ja mamin istuessa toisella puolen lampea passissa valmiina ampumaan lentoon lähteviä lintuja. Tällä kertaa ei tarvinnut lintuja kovin kauaa odotella, kun siipikarja nousi lentoon ja Ville pääsi ampumaan - toisella laukauksella osuma ja sinisorsan lento loppui jonnekin suon syövereihin. Lähdettiin kaikki juoksujalkaa etsimään lintua. Ville ja mami juoksi kovaa vauhtia silmät tarkkoina suota haravoiden, kun Iines jäi uiskentelemaan ojaan, eikä kutsuista huolimatta suostunut tulemaan perästä. Niinpä palattiin hakemaan neitiä ja huomattiin sen uiskentelevan yhdessä äsken ammutun saaliin kanssa. Inkku ei ottanut lintua suuhunsa, mutta etsi, löysi ja suoritti erinomaisesti tehtävänsä metsästäjän apurina!
        Kerrassaan onnistunut viikonloppu meidän pienellä metsästäjäperrolla kertakaikkisesti.

 

Inkun saalis

 

Jeejeejee

 

Verrattomat toverukset

 

Kaikki kolme urheaa metsästäjää

 

Inkku iltauinnilla

Vauhtimimmin vauhtiviikko

Kun torstai koitti, pakattiin taskut täyteen makupaloja. Oli koittanut se päivä, kun Inkku menee kouluun! Pääsimme Poksin pentukurssille ja tarkoitus olisi tulevaisuudessa osallistua poksin muuhunkin koulutustarjontaan. Pikkukoululainen ei ymmärtänyt jännittää tulevaa oppituokiota, sillä Iines on tottunut automatkan jälkeen pääsevänsä aina jonnekin kivaan touhupaikkaan (Rosen luo, mummolaan yms.). Koulutuskentällä todettiin, että kyllä - espanjanvesikoiran suosio kasvaa kokoajan ja Iines saikin kaksi uutta perroystävää! :-) Tavoitteina meillä pentukurssille on ennen kaikkea kontaktin tehostaminen ja keskityskyvyn lisääminen. Meijän tytsy tuppaa toisinaan olemaan aika ADHD ja innokas pussailemaan kaikkien paikkalla olijoiden kanssa, joten ei yhtään haittaisi jos Iines keskittyisi vähän enemmän hihnan toisessa päässä olijaan. Ei olisi myöskään yhtään pahitteeksi saada vinkkejä arkielämän tilanteisiin.
          Koulussa ensimmäisenä harjoituksena oli 'lipaisu'. Joka kerta, kun Iines lipaisi kielellä huuliaan, tuli sille salamana antaa palkkio. Tämä harjoitushan siis oli muistutuksena meille koirien omistajille, että palkka annetaan aina heti, kun koira toimii toivotulla tavalla. Toisessa harjoituksessa laitettiin makupalat molempiin käsiin ja kun Inkku katsoi silmiin, annettiin makupala siitä kädestä, mitä se ei ollut viimeisenä katsonut. Tuo oli meille iisi temppu, osaahan Iines ottaa katseen jo käsky sanan kuultuaan. Loppu koulupäivä sitten kokeiltiin vieraan ihmisen (opettajan) luoksepäästämistä ja toisen koirakon kohtaamista. Arvatahan saattaa, että pussailuksi ja riekkumiseksi se tuppasi menemään. Tosin Inkulla alkoi se keksittymiskykykin jo kadota siinä vaiheessa, että annetaan se tämän kerran anteeksi ja koitetaan olla parempia seuraavalla tunnilla!
           Perjantaina Iines sai uuden ystävän, kun Rosen vauva muutti mammansa luokse asumaan. Pikku-Diian tavatessaan Iines osasi käyttäytyä siivosti ja rauhallisesti - ei juurikaan hötkynnyt ja hyppinyt, vaan varoi pientä uutta ystäväänsä. :-) Kun vauva oli nuuhkittu ja tutkittu läpikotaisin, alkoi isot tytöt leikkiä ja kieriskellä pienemmän seuratessa vierestä.
          Mutta nyt Inkku poistuu pakkaamaan, kun lähdetään mökille leikkimään Pepin kanssa ja opettelemaan noutajan taitoja!

Adiós!

Diia, Rose ja Iines yhteisellä kepillä

ps. Iines on löytänyt oman peilikuvansa. Tytsy ei vain ole tajunnut, että peilistä heijastuva nassu on sen oma, vaan peilille on pakko murista ja haukkua.

Pieni metsästäjä

"Espanjanvesikoiran alkuperäisinä tehtävinä on pidetty paimentamista ja laivakoirana toimimista. Köyhällä maaseudulla espanjanvesikoira on toiminut paimenena, pihavahtina, noutavana metsästyskoirana maalla ja vedessä, tavaroiden ja viestien viejänä sekä verrattomana seuralaisena."

 Tähän asti Iines on enimmäkseen toimitanut urhoollisesti seuralaisen roolia. Tänään kuitenkin heräteltiin Iineksen luontaista metsästysviettiä noutamalla sinisorsan siipeä järvestä. Aluksi uusi sorsan tuoksu oli pelottava, mutta sitäkin kiinnostavampi. Tutustumisen jälkeen loppujen lopuksi siiven Iines toi nätisti rannalle, eikä meinannut saada hakemisesta kyllikseen. Saa kuitenkin nähdä, miten käy viikonloppuna, kun kohdataan tositilanne ja lähdetään ensimmäisen kerran kuuntelemaan pyssyjen pauketta ja kokonaisia sorsia. 

 

Märän perron ropelli

 

Pelottava metsästäjä

Mätsärit osa 2.

Eilen Musti ja Mirri järjesti hyväntekeväisyysmätsärin, jonne myö tietysti mentiin tukka putkella! Edellisistä mätsäreistä oltiin opittu sen verran, että viikon aikana oltiin vähän treenailtu. Arvostelujen alkamista odotellessa jännitys tiivistyi 7A koirakon leirissä.

 

Parikilpailussa meitä vastassa oli puolivuotias novascotinnoutaja, jonka kanssa oltiin aika tasaväkisiä. Iines päätti kuitenkin antaa tapojensa mukaisesti tuomarille  pusukylvyn tämän tullessa tsiigaamaan Iinestä lähemmin. Kehässä liikkuminen meinasi välillä mennä hyppelyn puolelle ja sininen nauha saatiin, koska tolleri seisoi Iinestä paremmin. 

 

Kun sitten kaikki 19 koirakkoparia oli käynyt kaksintaistelunsa, oli vuorossa sininauhaisten kamppailu. Kehässä Iines liikkui nyt huipusti - ei hötkynnyt mihinkään suuntaan. Varmaan oli niin hämillää, että miksikäs meitä nyt on täällä näin monta. Tuomarin tullessa taas lähemmäksi Iines otti myös vähän iisimmin - eihän nyt kerran pussailtua naamaa tarvitse niin läpikotaisin pussailla. Kisatunnelman tiivistyessä jännitys laukesi, kun alkoi palkintojen jako ja Iines sai ensimmäisen ruusukkeensa tullessa sininauhaisten koirien kamppailussa Kakkoseksi! Vuhuu! Palkinnoksi Iines sai kaksi lelua ja monta pussillista herkupaloja. Kyllä tästä on taas hyvä jatkaa harjoittelua. ;-)