Näyttelyhumua Tuusniemeltä!

Mistähän sitä alottais! Vieläkin ollaan ihan täpinöissämme täällä Inkun kotipesällä eilisten näyttelyhulinoiden jäljiltä. Vaikka päivä oli raskas niin koirille kuin ihmisillekin, niin innolla ootellaan jo seuraavaa näyttelyviikonloppua! 

Sisarukset Viivi, Iines ja Pavarotti jonossa

Eilen oli se päivä, kun Iineksen osallistuminen ensimmäisiin virallisiin koiranäyttelyihin koitti. Matkaan Tuusniemelle lähdettiin hyvissä ajoin ja saatiinpa mukaan Iineksen bestis Diakin, joka nuoren ikänsä puolesta tuli ihan vain haistelemaan näyttelytouhuja ja tsemppaamaan toveriaan. Aamusta aikaisen teki myös kellojen kääntäminen, mikä ehkä meidän epäonneksi oltiin muistettu, sillä meidän kehä oli ainakin sen puolitoista tuntia aikataulusta jäljessä! Päivä siis kului pääpiirteissään odotellessa ja odotellessa. Toisaalta tuo odottelu oli ihan hyvästäkin - meillä ensikertalaisilla jännitys vähän tasaantui ja päällimmäiseksi ajatukseksi nousi toive tekemisen makuun pääsemisestä. Odotteleminen kuitenkin sujui leppoisasti muiden Sano Bolerolaisten kanssa ja Iineksen ihanan Viivi -siskon ja Pavarotti -velipojan kanssa turistessa. 

Odotellessa oli aikaa vielä treenata..

...Myös sitä meijän bravuuriasentoa - istumista!

Kun tuomarimme oli saanu arvosteltua 41suomenpystykorvaa, päästiin me 29 perroa kehään näyttämään parhaat puolemme. 

Hienosti takakoivet harallaan!

Urosten kehää seuratessa huomattiin, että siellähän on edessä pieni ikuisuus seisottamista! Vaikka Iin kanssa seisomista ollaan harjoiteltukin viimeisten viikkojen aikana enemmän kuin paljon, niin silti tiedossa oli pitempi tovi seisoatöröttämistä kuin Iiltä ikinä voisin vaatia. Toivoin siis, että Ii liikkuisi kehässä paremmin kuin koskaan ja saisi hurmattua tuomarin ennen kuin alkaa lepuuttaa takapuoltaan seisomisen sijasta. 

Kehässä meillä liikkuminen meni hyvin ja seisominenkin onnistui odotettua paremmin! Pitkän odottelun ja hulinassa vietetyn päivän jälkeen Ii oli jo niin väsynyt, ettei jaksanut hötkytä juuri ollenkaan! Tai sitten miun jännitys meni hihnaa pitkin Iinekselle ja se seisoi jännityksestä tönkkönä..... Tuomarin tullessa tekemään lähempää tuttavuutta Iineksen kanssa, Ii teki juuri niin kuin aina ihmisen tavatessa, oli kyseessä vieras tai tuttu - Ii nuoli, pussaili ja lipsutteli. Länttäspä Ii vielä etukäpälänsä tuomarin polvelle ja pussaili naamankin samaan syssyyn puhtaaksi. Tarkotuksella mie päästin Iin niinkin läheisiin kontakteihin tuomarin kanssa - ihan vain tietääkseni, että mitähän sitä tämmösestä sanotaan. Kirjallisessa arvioinnissa sitten seisoi Avoin ja ystävällinen käytös - eli ei ne kiihkeät kielisuudelmat ainakaan tätä tuomaria säikäyttänyt! 

Pussailun jälkeen tuomari kuitenkin sitten seisotti, seisotti ja seisottipa vielä vähän lisää. Siinä vaiheessa sitten miulla meinas taju lähteä jännityksen multihuipentumasta, kun tuomari tuli mittakepin kanssa takaisin miun ja Iines-tirriäisen luokse toteamaan, että "ai onhan tää ihan ronskisti yli". Siinä tuomari vielä uudestaan kopeloi Iin turkin ja sen verran pystyin jännityksen sekaiselta mieleltäni ymmärtämään, että tuomari pohti jotain turkin kehittymisestä jokaisella perrolla omaan tahtiinsa ja taisi se kysellä sitäkin, että milloin viimeksi Iineksen turkki oli ajeltu kokonaan alas. Sittenpä meitä pyydettiin vielä juoksemaan kehässä ekstrakierros ja seisomaan vähän lisää, kunnes saatiin nähdä punaisen lapun heiluvan. 

Siinä vaiheessa en tiennyt itkisinkö onnesta vai rutistaisinko Iineksen palleroksi syliin - niin ylpee Iineksestä olin!

Kauaa ei tarvinnut odotella, kun kaikki viisi junnunarttua kutsuttiin takaisin kehään kilpailuluokkaan, jossa Ii sitten sijoittui hienosti kolmanneksi! Hurraa! 

Viivi, Iines, Ruut, Pavarotti

Kun kaikki perrot olivat saaneet arvionsa, saatiin myö Iineksen kanssa mahdollisuus osallistua kasvattajaluokkaan Leenan johdolla. Mukaan lähtivät myös Viivi, Pavarotti sekä Ruut. Tässä pärjättiin niin hienosti, että Leena kasvattajana sai KP:n! Hurraa! Ja tämähän mahdollisti sen, että Leena sai mahdollisuuden osallistua kasvattajien kilpailukehään. Ja koska meidän päivä oli ollut pitkä loputtomalta tuntuvien odotuksien kera, ei vielä vartin kestänyt odottelu tuntunut enää missään. Kasvattajia oli yhteensä ilmoittautunut yhdeksän, mutta vain seitsemän oli saanut tiimin kasaan. Tosin kaikki seitsemän kasvattajaa koirineen ei ollut jäänyt odottelemaan kehän alkamista - niinpä oli taattua, että sijoituksille päästään ja tultiinpa sitten kolmansiksi kasvattajaluokassa! Onnea Leenalle ja koko Sano Boleron väelle! 

  

Kaiken kaikkiaan siis voitokas päivä! Tuusniemeltä suunnattiin takaisin Joensuuhun ja Iineksen hienon suorituksen ansiosta lähdettiin Villen kanssa pitsalle ja Iinekselle ostettiin iltapalaksi maksalaatikkoa! Tosin raskas päivä verotti Iinestä sen verran, että oksennushan se tuli, kun kotiin päästiin ja maksalaatikon nautiskeleminenkin siirtyi seuraavaan aamuun. Tästä viisastuneena seisomista aletaan harjoitella makupalat pikkuhiljaa kokonaan pois jättäen. Vähemmästäki namimäärästä pikkuperron masu menee sekasin!

 

Ja kuten arvata saattaa. Näyttelypäivä oli raskas 8kk ikäiselle Dialle. Ensimmäiset tunnit Dialla kului kaikelle liikkuvalle haukkuessa, mutta näyttelyn loppupuolella neiti osasi ottaa näinki lunkisti!

Kuvat 

Timo Alanko

Peiton alta päivää!

 

Meillä on ollu nyt rauhallistaki rauhallisempi viikonloppu. Toisin sanoen ollaan asuttu peiton alla. Miulla nous kuume lähemmäs kolmeekytäkaheksaa ja kolmeen päivään en juuri nenääni pihalle laittanu. Mikä ties sitä, että Ville sai juosta asioilla ja palvella meitä tyttöjä, ku mie niiskutin ja Iines oli myötätunnosta toipilaana myös. 

Nyt kun viimein alko lämmöt olla miulla kohillaan ja henki taas kulkea niin ku pitääkin, uskaltauduin miekin lepposalle sunnuntaikävelylle.  Kuten arvata saattaa, kevätaurinko onnellisesti sulatteli kinoksia, mikä tietää sitä, että tiet oli pääasiassa iki-ihanaa kuravelliä ja niinpä Iin turkkikin alkoi pääväriltään lähennellä ruskeeta. Mutta kun Ii kuuli taikalauseen "kotona pääset pesulle!" ampas Ii  kinokseen leikkimään kuuttia ja siinähän ne enimmät kurat onnellisesti peseyty pois :-)

 

Narukerä nöpönenä

Meijän ekaan näyttelyyn on enää 12 yötä. En tiiä stressaanko mie enemmän vai Iines, jonka stressipykälät nousee varmaan kattoon asti jo pelkästään siitä, että otan sen tukkakäsittelyyn mm. joka päivä. Yritetään nyt ees vähän joka päivä ehtiä/jaksaa/viittiä/muistaa vanutella Iin nyörejä ja höttösiä pentukarvoja. Iinkku nautiskelee päälaen takkujen availusta ja rasvaamisesta, samoin niskavillojen ja korvan takusten käsittelemisestä, kun taas perskarvoihin ja selkään ei sais koskea sitten millään. Masukarvojen takut saa hyvin naksittua pois, kun ite älyää ryhtyä hommiin sillon, kun neiti on unisen pöhnänen ja nautiskelee saksien viuhumisesta selällään kellien. Paljon on hommaa vielä ja tuntuu, että niska/päälaki kannattaa jättää viimeisten iltojen projektiksi, kun näyttää tuo karva vetävän heti saman tien takaisin sykkyrään ja kaikki pitää alottaa seuraavalla kerralla taas alusta. 

         

  Kehässä liikkumisesta meijän tiimi ei ota paineita.  Siis huom! Vielä! Ens viikolla jos vähän muistuteltais Iin mieleen, miltä se näyttelyhihna tuntuu kaulassa. Lenkillä Ii kävelee huipusti vieressä niin kävely- kuin hölkkätahtiaki - hihnalla tai ilman.

           Seisomista vielä treenataan, mutta siinäkin miun pitäis treenata enemmän kuin Iineksen. Ruokakupille Ii ei enää edes yritä läväyttää persuuksiaan maahan vaan automaattisesti seisoa napottaa nätisti. Eniten jänskättää, älyänkö pitää Iistä tarpeeksi napakasti kiinni jos Ii alkaa hötkytä tai peruutella tuomarin tullessa tutkimaan tytsyä.

  

Häntätupsukoita  

Ruskee ja valkonen turkki on ihan erin moisia. Ruskeeseen ei tarvihe juuri koskea vanutellessa, kun valkeassa karvassa riittäs tekemistä niin pitkäks aikaa, ku vaan jaksais vanutella.

 

                  

Selässä nyörit on vielä hakusessa....

 

.....Kun päästä ja kaulasta niitä jo voi bongailla paremmalla menestyksellä!

ps. Ottaakohan naapureita enemmän päähän meijän seinänaapurin kylppäriremppa vai ulvova Iines?

Lällä lällä lieruu!

 

 Iineksen tapoja lähettää lentopusuja

Mistä on Iineksen hiihtoloma tehty? Kampajalla käynnistä, Ilomantsin mummolassa hemmottelusta, kellimisestä, vatsan vääntämisestä ja Pepin kanssa lenkkeilystä. 

        Maanantaina Iine pääsi Rosen ja Dian luokse, ja seuraan liittyi vielä Iineksen siskolikka Viivi ja kennelmamma Leena parturisaksineen. Tyttöjen tukat sai Leenan käsittelyssä kyytiä - silmät tosin ovat edelleen piilossa, mutta muuten tyttöjen stailit on nyt entistä siistimmät! Turkin lyhetessä paljastui, että itse kullaki on vielä tekemistä turkkien kanssa ennen Tuusniemen näyttelyihin menemistä. Niinpä se ei auttanu muu kui suunnistaa kauppaan ostamaan lisää erioilia.....

        Nyt ollaan sitten pari päivää oltu Ilomantsissa ja Iines on saanu nautiskella huomiosta ja herkuista - varmaan liiaksiki asti, kun maha on tytöllä ollu kuralla, eikä ruoka oo maistunu. Tänä aamuna pieni annos nappuloita kuitenkin kelpasi taas tytölle melkein kahen päivän syömättömyyden jälkeen ja lenkillä Iine oli taas oma ADHD -itsensä. Ens yöks mennään takasin Joensuun kotiin niin josko viimeisetkin lomastressit haihtuis Iinekseltä.

Ja må hon leva, ja må hon leva, ja må hon leva ut i hundrade år!

Hirrrrrmuisen paljon onnea Iines ja kaikki ihanat oopperalaiset 1-vuotissynttäripäivänä!

 Kuvat Sano Bolero

Tämmöne oli meininki tasan vuos sitten. Ihan hassua - tuntuu niin ku Iines ois kuulunu meijän perheeseen aina! 

Iineksen synttäripäivä alkoi viieltä, kun Ville heräs töihin ja käytti Iineksen pikaisesti pihalla. Siitä kun Iskä kaahas hommiinsa, jatkettiin myö tytöt vielä kauneusunia. Miulla starttas tänään jo hiihtoloma, joten ollaan vietetty tyttöjen kesken laatuaikaa. 

Kaheksan maissa Iines sitten kampes kainaloon ja nuoli naamaa - koska olihan jo korkea aika saaha aamiaista. Aamunappuloitten jälkeen suunnattiin pitkästä aikaa Repokallion metsäpoluille. Viime aikoina ollaan lenkkeilty Iineksen kanssa lähinnä autoteiden vierustojen jalkakäytävillä ja kaupungin puistoissa. Toisin sanoen Iineksestä on huomaamatta tullu citykoira. Vois kuvitella, että ohi ajavat autot, polkupyörät ja suihkivat sauvakävelijät ois pelottavampia kuin keväinen metsä. Mutta ei. Aluksi Iines kulki metsässä luimistellen, kaikki hajut tarkkaan nuuhkien ja kavahti jokaista pientä rasahdusta ja linnun laulua. Kaikista pelottavinta oli, jos puun oksalta tipahti lunta voi apua.

Metsästä niukin naukin selvittyä Iines pääsi lämpimään vaahtokylpyyn. Taisin mie tosin olla enemmän innoissani kylpyhetkestä kuin päivänsankari. Ainakin siitä päätellen, että tyttö piti kantaa pesulle ja pienessä kylppärissä Ii meni luimistelemaan kauimmaiseen maholliseen nurkkaan. Itse pesuoperaatio sitten onnistui mainiosti: kun etutöppöset oli saatu huljuteltua saippuavedessä, oli neiti sitä mieltä, että tämä oli tässä kiitos ja näkemiin ja Ii yritti loikata karkuun. Mutta - pahaksi onnekseen suihkun lattia oli liukas ja neiti muksahtikin pyllylleen pesuvatiin ja näin saatiinkin takalistokin hyvin saippuoitua, hurraa! :-D Saippuan suihkuttelu turkista onnistui hyvin, sillä Iines on nyt talven aikana oppinu nauttimaan pakkaspäivien lenkkien jälkeisistä suihkuhetkistä, kun jääkikkareita ja lumipalloja on suihkussa sulateltu tassuista ja masukarvoista. Kylpemisen jälkeen Ii sitten mökötti miulle aikansa, olihan kaikki ihanat tuoksut hävinny turkista. Ja kun turkki oli kuivunut, auvottiin pahimpia takkuja päälaelta, niskasta ja korvien takaa. Ja vielä ois masussa selviteltäviä takkuja odottamassa....

Synttärilahjaksi Ii sai uuden kaulapannan! Vanha kovistyttöjen piikkikaulapanta kävi vähän pieneksi pitkän turkin kanssa, plus että se hieman kuluttaa Iin kaulan turkkia. Tuo uusi panta on todennäköisesti sitten lyhyellä tukalla liian iso, joten onpa Iinellä nyt sitten pitkän ja lyhkäsen turkin pannat. 

Ja mitkäpä ne synttärit ois jos ei kakkua sais! 

Paljon onneeaa vaan.... 

Ekaks lähti "kynttilä", ja sehän mentiin tietty syömään valkoselle matolle, mitenkäs muuten.

Vähän pelottava maksalaatikkokakku, uskaltaako tuota lie maistaa...

Nam! Hyvvee on!

Ja eihän Iines ois oma itsensä, jos ei töllöntöitäkin tehtäis. Neiti oli jostaki löytänyt nenäliinan ja päättipä sitten silputa sen. Liekö ois pitäny olla isompi kakku neidille? 

  

Adiós!