keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Viidakon villissä tahdissa

Olkoon tämä viimeinen postaus, jonka mukaan pistän suhruisen epäselviä kökkökännykällä otettuja kuvia. Eihän se kestänyt kuin melkein kolme vuotta keksiä, mihin käyttäisin ylioppilaslahjarahat. Eilen kävelin kamerakauppaan ja nyt oon Canon EOS 550D:n onnellinen omistaja. Lupaan tehdä kaikkeni, että saisin siitä vekottimesta kaikki ilot irti ja täyttää blogin Iineksen kuvilla! :-D

Meidän pitäisi neiti Iin kanssa keskustella parista asiasta. Ja mietiskellä itse, että miksi näin ja entäs nyt?

Ensinnäkin, Iines ujostelee muita koiria. Joskus jopa pelkää. Kyllä, perrot voi olla taipuvaisia ja yleensä ovatkin vetäytyviä ja varauksellisia uusille tuttavuuksille ja tilanteille. Mutta tämä on nyt tullut Iineksen murrosiän myötä uutena juttuna. Lenkillä ohitustilanteet sujuu rähinöittä, koska Iines haluaa kiertää vastaantulijat mahdollisimman kaukaa ilman pienintäkään kontaktia. Mutta entä jos ollaan kävelemässä kapealla metsäpolulla, missä ohitusta ei voi tehdä matkan päästä? Iines iskee hännän koipien väliin ja jarrut pohjaan, eikä taatusti liiku mihinkään. Etenkään, jos vastaan tuleva koira on vähänkään innokas hötkyäjä. 
Iineksellä on kuitenkin niin paljon koirakavereita, joiden kanssa leikki ja ylipäänsä samassa tilassa oleminen onnistuu ilman ongelmia, plus myönteisiä kokemuksia tilanteista, joissa on paljon koiria - niin miksi ihmeessä uusien koirien kohdalla pitää saada hirvittävä pelkokohtaus? Ollaan nyt yritetty auttaa Iinestä tuon ujostelun kanssa niin, että lenkillä jos vastaan tulee rauhallisesti käyttäytyvä koira, joka haluaisi tehdä tuttavuutta Iineksen kanssa, pysähdytään niiden kanssa rupattelemaan ja varovasti nuuhkimaan. Yleensä Iines yrittää ensin juosta karkuun toisen tutustumisyrityksiä, mutta hetken mietiskeltyään ja ihmeteltyään Ii uskaltautuu vielä hieman luimistellen myös ottamaan vähän tuntumaa koirakaveriin. Toivottavasti tämä nyt auttaisi... Ja siis Iines tutisee pelosta vaan niiden vastaantulevien koirien kohdalla. Yksinäinen lenkkeilijä on Iin mielestä vaan ihana - pusutulvan arvoinen tuttavuus.

Toiseksi, Iines pihtaa toista korvaansa. Niin. Aina, kun on korvakarvojen nyppimisen/korvien puhdistuksen aika, Ii oikein tarjoaa toista korvaansa putsattavaksi (huom! aina sitä samaa korvaa.) Mutta kun ensimmäinen korva on putsattu ja aika olisi käydä seuraavaan käsiksi, Iines on sitä mieltä, että tämä oli tässä kiitos ja näkemiin. Oon yrittänyt kokeilla, josko auttaisi, että puhdistan tuon kinkkisemmän korvan ensin ja sitten sen, jota Ii aina tarjottelee, mutta ei. Iines ei halua, että toiseen korvaan kajotaan ikinä, koskaan, millonkaan. Siinäpä sitten menee tovi jos toinenkin perroneidin kanssa tapellessa. Aina ollaan onneksi tähän mennessä saatu puhdistettua se toinenkin korva viimein. Mutta ärsyttää, kun sama tappelu ja painiminen tapahtuu joka kerta! Ja makupalojen syöttämisestä operaation aikana ei ole ollut apua. Pitää kai vaan siis jaksaa itse pysyä kovana ja määrätietoisena johtajana..... Huoh!

Kolmanneksi, viimeiseksi, muttei suinkaan vähäisemmäksi jää tämä keskusteltava. Vaikka Iines on pääasiassa ihana, mamin Kultapienipienoinen ja Pupunen osaa se myös protestoida, pissaamalla. Joskus, jos asiat eivät tapahdu niin kuin Iines haluaisi (yleensä ei vissiin saa tarpeeksi huomiota neidin mielestä), vaikka ihan äskettäisin olisi käyty ulkona onnistuneesti toimituksella ja neitiä sattuu vain joku asia nyppimään, tulee se seisomaan eteen, katsoo silmiin ja kyykistyy tikistämään. Onneksi jo käydyt keksustelut Iineksen kanssa ovat tuottaneet tulosta ja protestipissaaminen on vähentynyt ja tuota tapahtuu enää harvakseltaan. Mutta silloin harvoinkin vielä, kun tuota tapahtuu niin...... Silloin, kun Iines on tehnyt noin, ollaan kielletty, toruttu, keskeytetty pissaamisyritys ja lähdetty pihalle jatkamaan protestointia.

Saa antaa vinkkejä noihin meidän kompastuskiviin ja jakaa omia kokemuksia!
 Mutta nyt niitä kuvia! Eilisellä metsälenkillä Iines oli täynnä intoa ja riemua kaikesta lumen paljoudesta. Siellä se sukelteli kinoksissa niin, että nenä oli lunta tulvillaan ja sitten pitikin aivastella. Välillä lähti tuo heijastinliivikin irti, kun Ii otti vähän vauhtia.




  


perjantai 18. marraskuuta 2011

Lunta turkissa

Tänään oli heti aamusta ihan jouluolo! Vaikka jouluunhan on vielä ikuisuus. Tiiä häntä, johtuiko se kenties vapaapäivästä vai mistä? Joulumieli kuitenkin kasvoi entisestään, kun heti aamusta lähdettiin Iineksen kanssa lenkille lumisateeseen. (!!!!!!!) Vihdoin alkaa rapakelit olla muisto vain! Pakkassäästä huolimatta Inkku pääsi lenkin jälkeen suihkuun: ei pesemään tassuja puhtaaksi vaan vaikka Iin turkki on suhteellisen lyhyt, eikä luntakaan juuri nimeksikään vielä, niin siitä huolimatta lumi tarttui palleroiksi tassukarvoihin. Niitä sitten sulateltiin lämpimässä suihkussa. 



torstai 3. marraskuuta 2011

We are the champions!

Hurraa! Hurraa! Hurraa!
Nyt on tokon alkeet -kurssi takana! Tänään viimeisellä kerralla pidettiin leikkimieliset möllikokeet ja Iineksen kanssa pärjättiin mainiosti! Ainaki motivoi harjoittelemaan lisään, kun ei se paikallaan makuu tai liikkeestä maahanjäänti etenkään menny ihan niin ku ois pitäny....

Mukaan kurssin möllistä saatiin myös kirjallinen todistus arvosteluineen. Arvosteluja katellessa kannattaa muistaa, että kyseessä oli alkeet -kurssi, eikä siis todellakaan olla vielä valmiita oikeisiin koetuksiin. :-)

Liike                         pist.   kerroin  yht.
Luoksepäästävyys           10          0,5     20
Paikallaan makuu 1min       9          2       18
Seuraaminen taluttimessa    8          2       16
Maahanmeno liikeessä        8          1       8
Luoksetulo 10m              9          2       18
Seisomaan jäänti liikkees.  9          1       9
Hyppy                      10          1       10
Kokonaisvaikutus            8          0,5     4


Yhteispisteet 88/100

tiistai 1. marraskuuta 2011

Ihanista Ihanin Ii

Pikainen "olen melkein 8kk vanha ja äiskän ja iskän mielestä hirmuisen ihana" -päivitys. 
Huomenna meijän Inkku -ja muut oopperapennut- saavuttaa huiman 8kk iän, mikä tarkottaa sitä, että perroneiti on ilostuttanut meijän pientä perhettä puolivuotta. Jännityksellä myös katellaan, miten kinkkiseksi neiti muuttuu, kun murkkuikä puhkeaa täyteen kukkaansa. Vielä ei ainakaan ole muuta huomattu kuin entistä valikoivampi kuulo ja tavaton kiinnostus lenkillä kirsuun osuvia hajuja kohtaan. Mutta nyt, kun eletään vielä vailla murkkuikäisen perron oikkuja -en uskalla luottaa siihen, että Iines olisi aina näin nätisti. ADHDtä lukuun ottamatta siis tietenkin.. - niin listaanpa Iineksen parhaita puolia. Näitä on hyvä sitten muistella, jos meijän rakkauteen tulee ryppyjä....

1. Tokossa edistytään koko ajan. Perusasento ei enää joka kerta vaadi miun kädellä viuhtomista, osottelemista ja ohjaamista, vaan neiti satunnaisesti tulee itse nätisti sivulle oikeaan kohtaan - peppu ehkä hiukan vinossa, mutta kuitenkin! Plus, Iines uskaltaa mennä yksin esteen yli -joka on ehkä jopa huimat 10cm korkean laudanpätkä, minkä yli pääseminen ei periaatteessa vaadi minkäälaisia fyysisiä ponnisteluja-. Alku kun näytti pahasti siltä, että mie joutuisin aina menemään itse ensin esteestä yli....
2. Iines osallistuu aktiivisesti kotitöihin. Esim. Pyykkitelineessä roikkuvat sukat Iines kerää oma-aloitteisesti ja laittaa talteen ympäri kämpän lattioita...
3. Pusut eivät ole vieläkään päässeet Inkulta loppumaan. Iines rakastaa pussaillua. Kaikkien kanssa. Aina. Missä vaan. Miten pitkään vaan. Pusutulvalle ei loppua näy!
4. Iines on ikiliikkuja. Se ei ikinä pysähdy, eikä Iin kanssa ole koskaan tylsää. Nukkuessaankin perroneiti viuhtoo tassuilla ja haukkuavikisee.
5. Iines on kilttityttö. Se syö kupin tyhjäksi mukisematta, nukkuu yöt nätisti vieressä ja on saavuttanut autuaan sisäsiisteystilan. Iines osaa myös lohduttaa, ilostuttaa ja naurattaa. Ja muistaa pitää isäntäväkensäkin liikkeellä, ettei liian pitkäksi aikaa jää blogia rustaamaan, joten nyt pihalle mars!