sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pakurissa

Hei frendit! Tuolla on se semmonen.... pakurikääpä!

Aamusella Iineksellä oli herätyskello soimassa taas ihan ruokottoman aikaisin, sillä metsälle oli päästävä. Linnustuskausi loppuu ensi keskiviikkona, joten pakkohan se oli neidin päästä vielä kenties viimeisen kerran tänä syksynä kokeilemaan lintukoirantaitojaan. Harmi vain, että juurikaan ei tositilanteita päässyt metsästäjien reissulla kehkeytymään....

Mutta kerta ei riistaa niin pakurikääpiä sitten! Nyt lähti Mamikin mukaan metsästämään - eli samoilemaan metsiin ja tsiigailemaan koivujen kylkiä, josko mustia pakureita löytyisi valmiina poimittavaksi. Pakureidenhan uskotaan nuorentavan, ehkäisevän flunssaa ja jopa ennaltaehkäisevän syöpää, joten pakkohan tuota ihmeainetta on kerätä, kuivattaa se ja keitellä ensi talvena teetä. Pitäisi vielä kouluttaa Iineksestä oikea pakurikääpäkoira niin löytyisi koivujen aarteet helpommin. Vaan ei ole ainakaan vielä meijä perro näyttäny mitään sienikoiran merkkejä... Neiti vaan kulkee metsässä mukana nuuskien muita meheviä tuoksuja.

Mutta miten kummassa nää viikonloput aina hujahtaa ohi?

torstai 25. lokakuuta 2012

Sitä sun tätä, siellä ja täällä



Tattadadaa! Välillä vähän muutaki kuin vain metästysjuttuja. Eli siis sekalaisia ajatuksia siitä, mitä meille nykyjään kuuluu. :-)

Näyttääpä, että Iin selkä ois notkollaan tuossa poseerauskuvassa, kun muuten turkki pörhöllään, mutta peppupään karvat taas......
Mutta niin, ihan totta - meillä on taas tukka sulkeiset alkaneet! Iineksen työreissu lähestyy koko ajan (eli siis meijän viikonloppuloma Helsingin koiranäyttelyihin) ja turkin pitäis siis sillon olla ojennuksessa. Huomasin tuossa ilokseni, että Iineksen ratsastuspöksyt (eli siis Iin turkin takatoipien ruskeat osuudet) on iloisesti menneet juurta myöten takkuun! Eihän siinä auttanu muu kuin napata erioilrasva sekä koira kainaloon ja ruveta hommiin. Muuten Iinen turkki on paljon paremmalla mallilla, kuin viime keväänä - nuo pahat takkupesät on tosiaan vain pöksyissä ja korvien takana, kun puol vuotta sitten koko perro oli yksi iso takkupallo. Mutta nyt pitää olla jatkossa tarkkana, ettei muukin turkki mene juntturiin - karva on nyt niin pitkää, että turkkia rasvaillessa pitää tehdä jakauksia, jotta rasva pääsisi vaikuttamaan koko karvan mitalta.

Iineksen rottakokoelma
Kyllä vaan. Iines on ihan hulluna Ikean rotta -leluihin. Tuo pieni ruskea rotta on itseasiassa se, jonka Iines sai mukaansa kotipesästään Lieksasta meille muuttaessaan. Sillä rotalla ei ole enää aikoihin ollut korvia saatika häntää - tai itse asiassa musta iso rotta on ainoa, jolla enää on häntä tallella, mutta vastapainoksi siltä puuttuukin sitten korvat, nenä, hampaat ja viikset.... Toinen noista isoista valkoisista rotista on The Haisuli Rotta, eli se Iineksen rakkain lelu, joka aina kastuessaan Iin leikeissä tai vesikupissa polskiessa, alkaa haista ihan hirvittävälle. Yleensä nuo pienimmät rotat Iines laittaa talteen sohvan alle.

Miun tarkotus ei nyt suinkaan ollu esitellä Iineksen rakasta rottakokoelmaa, vaan päästä itse asiaan - eli rottaboikottiin. Iines itse kyllä saa rotillaan leikkiä, mutta jatkossa se ei saa pomottaa meitä vaatimalla leikkimään rottaleikkejä. Yleensä aina, kun me tai joku meille kylään tullut istuu sohvalla, tuolilla, sängyllä yms. Iines tuo rotan syliin. Ja jos rottaa ei ymmärrä heti heittää neidille noudettavaksi, alkaa tyttö mouruta. Jos mouruaminen ei auta, alkaa haukkuminen. Jos äänen korottaminenkaan ei tehoa - tulee turpiin, eli Ii alkaa mäiskiä tassuilla tai kampeaa jopa syliin. Ei välttämättä kuulosta mitenkään hermoja raastavalta toiminnalta, mutta kun sitä on jatkunut jo ties kuinka kauan, on aika laittaa pelille stoppi ja karaistua olemaan heittämättä sitä rottaa neidille. Tavoitteena nyt olisi siis saada taottua niin omaan kuin Iineksenkin päähän, että huomio ja leikki lähtee meistä, ei suinkaan Iineksestä. Pomottamista se on tuo pienikin pomotus ja parempi näyttää Iinekselle kaapin paikka nyt, ennen kuin se keksii jotain villimpää meidän pään menoksi. 

Muutenpa meidän perheessä on kaikki hyvin! 
Vaikka Iineksellä taisi ollakin tänään taas raskas päivä, kun Iskällä oli vapaapäivä ja Inkku pääsi päiväksi metsäälle - tai siis metsään vaeltelemaan, sillä saalistettavaa ei juuri ollut osunut kohdalle. 
Myös nappulalaatua vaihdettiin tänään Iinekselle. Aikaisemmat protskunappulat alkoivat loppumetreillä maistua taas meidän prinsessalle ja päätettiin vielä pysytellä Royal Caninissa. Tosin protskut vaihdettiin nyt ihan perinteiseen medium adulttiin, sillä Iin paino alkaa lähennellä jo 13kiloa, eli massaa alkaa olla jo ihan riittämiin. 
Eikä tässä vielä kaikki - iltapalalla Iines sai vihdoinkin syksyisen matokuurinsa. Ja kyllä muuten hyvin upposi lääketahna jauhelihan seassa!

Mutta nyt on Iineksen aika lähteä pisulle, pesulle ja pusulle -
Heippa!


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Iine - metsäkanalintujen kauhu


Vaikka blogissa onkin hiljaiseloa niin se ei tarkoita, että Ii ottais yhtään iisimmin. 

Tänä viikonloppuna pyörähti taas Iineksen työviikko käyntiin, sillä Iin iskällä ja mamilla koitti kauan odotettu syysloma! Iin frendin Paven kotiväki lähti viikonloppureissuun, eli Ii suuntasi toverilleen seuraneidiksi - ja mökille erästyshommiin. 
Puavolla pupujahti ei nyt ottanut oikein onnistuakseen vaan Paven takaa-ajot oli lähinnä Iinen perästä juoksemista pitkin mättäitä.. Ii kuitenki pääsi myös mehtään tosihommiin iskän ja "enonsa" kanssa. Kuulemma poijat otti Inkun mukaan linnunmehälle "ettei ainakaan tarvii metsäreissulla pyssyjä liata." Mutta niin kuin kuvista voi päätellä - pyssyt likaantu ja tällä kertaa jopa onnistuneesti osuen! Ja Iines aukaisi uransa metsäkanalintujen kauhuna saaden ensimmäisenä saaliinaan ukkometson! 
Okei. Myönnetään, että Iines ei sitä lintua puuhun haukkunut, eikä pyssyn pamahdettua saalista edes noutanut - mutta silti tää on meille tosi iso juttu ja edistysaskel! Ensinnäkin, Iines ei säikähtänyt kuollakseen, kun pyssy mahti vaan jäi maltillisesti metsästäjien luo kattelemaan, mitä tästä nyt seuraa. Ja Iines ei pelännyt saalista, vaan innokkaasti nuuhki ja tutustui tirppaan - ja tästä Ii saiki näyttävät, veriset sotamaalaukset kirsunsa päälle....
Uskon, että tuo metsäreissu oli Iinekselle niin hieno kokemus, että paukkukammo on taas hitusen entistä pienempi ja saaliin noutaminenkaan tuskin olisi tosi paikan tullen ongelma - sillä niin kiinnostunut Ii oli metsosta!
Huomioiden siis kuitenki, että jaksaisko Ii lintua kantaa, kun tuokin saalis taisi olla hitusen meijän pientä perrolikkaa isompi.....