Sie kasvoit neito kaunoinen...

Iines-söpöliini ja muut ihanat oopperalaiset viettää tänään jo kolmansia synttäreitään!
Hurraa, hurraa, hurraa!
Iineksen aamu alkoi herkullisella maksalaatikkokakulla kolmella nakilla – eihän päivänsankarille voi tarjoilla muroja aamiaiseksi the päivänä!
Herkuttelun jälkeen paineltiinki sulattelemaan kakkua läheiselle pellolle eli heittelemään frisbeetä. Frisbee on ehkä Inkun lempparilelu, sillä kun ei saa leikkiä ku vaan pihalla. Ja tuo lelu on jopa niin rakas Iille, että neiti tahtoo ite kantaa sen pellolle ja vielä kotiin takaisinkin pelien jälkeen! Reipas tyttö, kun ite huolehtii tavaroistaan!

Hirmuisen paljon onnea oopperalaisille! Tänään juhlitaan!

Tirriskästä isoks tytöks

kuva. Sano Bolero

kuva. Sano Bolero

Vauva-Oopperalaiset yhes koos ja Rosa-mamma 2011. kuva Sano Bolero

Hurraa, hurraa, hurraa!
Meijän Ihana Iines ja Ooppera-sisaruskatras täyttää lauantaina 2. maaliskuuta jo huimat kaks vuotta! Ei uskois, että meijän Inkku ois jo niin vanha, sillä neidin meno on vieläkin ihan yhtä päätöntä kuin silloin pentulaatikollakin!
    Synttäreitä meillä ollaan vietetty nyt tällä viikolla jo vähän ennakkoon, sillä varsinaisena bilepäivänä ollaan Ilomantsissa Iineksen isoissa pirskeissä, minne tulee paljon vieraita ja kakkua! Okei, osa vieraista saattaa tulla juhlistamaan Iin enon valmistujaisia, mutta ei kerrota sitä Iinekselle ;-)
    Niinpä nyt synttärin kunniaksi oikea megapläjäys kuvia, miltä se Perro-Liisa 2veen meno nykyään näyttää.

Synttärilahjaks Ii sai ison luun, namnam

Eteenpäin, sano mummo lumessa!

Kinos kuonolla

Tuulitukka

Reppana synttärisankari tuulessa ja tuiverruksessa

Hoplaa!

Naatiskellen

Uh! Ihana somelainen talvi!

 Ii lähettää synttärionnittelupusuja kaikille siskoille ja velipojalle!

Lieksa perroja pullollaan!

 

Perroja kerrakseen!
kuva. Sano Bolero

Huh huijaa! Nyt on ohitse kolmen perättäisen näyttelyviikonlopun rupeama ja aika huokaista helpotuksesta. Kolmessa viikossa kokemus näyttelytouhuista on karttunu tajuttomasti! On opittu kehätoimitsijan viuhkan värien merkitykset ja Iineksen kommervenkit kehässä eivät enää tule ihan yhtä suurena yllätyksenä kuin ihan ensimmäisissä mätsäreissä. Niin suulliset kuin kirjallisetkin arviot on osoittaneet, että meidän hihnanpäässä oleva perrotyttö on muutakin kuin suloinen sekopää. Mutta nyt tiedetään myös, että paljon on vielä opittavaa ja ennen kaikkea selväksi on tullut se, että myö tarvitaan vielä paljon aikaa kehittyäksemme todellisiksi kehäketuiksi.
 

Bolerolaiset uhmasivat hyistä kevätsäätä saapumalla Lieksan näyttelyyn sankoin joukoin! Oli huippua nähdä ne kaikki perrot tukijoukkoineen ihan livenä!
Nyt oli meidän ensimmäinen ulkonäyttely edessä, minkä huomasi Iineksenkin olemuksesta - vauhtia riitti, eikä Iines jännittänyt isoa ihmis- ja koirajoukkoa läheskään yhtä paljon kuin sisätiloissa. Meidän onneksemme siis oli hyvä, että kehä alkoi myöhässä  -  Iines ehti päästellä enimmät höyryt ennen koitosta. Kehässä esiintyminen sujui paremmin kuin viikko sitten, mutta arviona saatiin tällä kertaa Hyvä. Näytti siltä, että tämänkertainen tuomari tykkäsi enemmän isommanpuoleisista perroista. Kehuja Iines sai taas luonteestaan. Ihmeköskään tuo, kun Inkku jälleen toimi tapojensa mukaan ja yritti hukuttaa tuomarin suudelmilla! Tuomari myös huomasi, että Iines on oikea sporttimimmi ja kehui tytöstä näkyvän, että neiti saa paljon liikuntaa. Samainen tuomari on muutaman viikon päästä Joensuun näyttelyssä - saapi nähdä, onko hän samaa mieltä Iineksestä vielä silloinki ;-)

Perrojen kehän päätyttyä Bolerolaiset suunnisti kennelväen tarjoamille kahveille Lieksan vanhan ja tunnelmallisen rautatieasema kahvioon, jossa vielä kerrattiin päivän kokemuksia ja suunniteltiinpa hieman tulevaakin. Kahvittelun jälkeen koitti Iineksestä se koko päivän ehkä huipuin hetki, kun pääsi pihalle juoksemaan kilpaa koirakavereiden ja sisarustensa kanssa!

Pavarotti teki parhaansa pysyäkseen  likkojen perässä

Viivi ja Pavarotti

Pavarotti, Iines ja Viivi

Lauantai Lemmenlavalla

Tänään oli meijän kolmen perättäisen näyttelyviikonlopun ensimmäinen koitos!

Näyttelyt pidettiin Pyhäselällä Lemmenlavalla. Näyttelyalueen piha oli yksi iso kuralammikko, eli ei todellakaan mikään paras meijän puudelille :-D, niinpä Ii pääsi sylitaksilla kehän laidalle asti. Ja vaikka espanjanvesikoirat pyörivät sisäkehässä, olisi vaatetta voinut varata enemmän. Onneksi kehät oli sentään ajoissa ja tuomarit tomerina - ei tarvinnu kehän laidalla kauaa odotella ja palella ennen ku päästiin lämmittelemään ympyrää juoksemalla.

Perroja oli tänään paikalla 12 ja junnunarttu -kehässä Iineksen lisäksi vain yksi likka, ihanainen Viivi -sisko. Iines oli tänään JUNEH2, ja Viivi sai ansaitun ERI:nsä. Tytsyt on tosi samanoloisia ja mallisia, mutta Viivin tukka on paljonpaljon paremmalla mallilla kuin Iineksellä. Tuomarin arvostellessa Iitä, pysty sen sanomisien rivien välistä ymmärtämään, että "kantsis jo sheivata tää koira" ja tottahan se on! Tuntuu, että mitä enemmän mie yritän Iineksen turkkia vanutella, nii sitä pahemmaksi takkupörröpalloksi se vaan menee. Lahden näyttely ois ens viikonloppuna. En tiiä paranisko tuo turkki siitä jos huljuttelisin Iineksen erioil -kylvyssä joka päivä.. vaikka kahdestiki.

Mutta niin, Iines käyttäytyi kehässä tuttuun tyyliinsä: liikkui hyvin ja seisominenkin meni ehkä hitusen paremmin ku viimeksi (ainaki miun osalta, ku en enää panikoinut samalla tavalla ku viimeksi). Arvostelussa Iineksellä komeilee "Ihastuttava luonne", kun Ii taas tapansa mukaan yritti hukuttaa tuomarin suudelmilla!

Ja koska Bolerolaisilla meni jälleen kehässä mallikkaasti, päästiin osallistumaan kasvattajakehäänkin ja Leena sai jälleen KP:n! Hurraa!

Nyt sitten jännityksellä odotellaan Lahden reissua. Turkille yritän tehdä... jotain. Toivottavasti saan siitä edes vähän vähemmän pehmeän ja pörröisen!
Pidetään häntä korkeella ja jos turkki pysyiski samanlaisena pentuhöttöpallona niin sitten yritetään hurmata tuomarit sillä ihastuttavalla luonteella ja hyvällä liikkumisella!

 

Kuva -

 Villu

Näyttelyhumua Tuusniemeltä!

Mistähän sitä alottais! Vieläkin ollaan ihan täpinöissämme täällä Inkun kotipesällä eilisten näyttelyhulinoiden jäljiltä. Vaikka päivä oli raskas niin koirille kuin ihmisillekin, niin innolla ootellaan jo seuraavaa näyttelyviikonloppua! 

Sisarukset Viivi, Iines ja Pavarotti jonossa

Eilen oli se päivä, kun Iineksen osallistuminen ensimmäisiin virallisiin koiranäyttelyihin koitti. Matkaan Tuusniemelle lähdettiin hyvissä ajoin ja saatiinpa mukaan Iineksen bestis Diakin, joka nuoren ikänsä puolesta tuli ihan vain haistelemaan näyttelytouhuja ja tsemppaamaan toveriaan. Aamusta aikaisen teki myös kellojen kääntäminen, mikä ehkä meidän epäonneksi oltiin muistettu, sillä meidän kehä oli ainakin sen puolitoista tuntia aikataulusta jäljessä! Päivä siis kului pääpiirteissään odotellessa ja odotellessa. Toisaalta tuo odottelu oli ihan hyvästäkin - meillä ensikertalaisilla jännitys vähän tasaantui ja päällimmäiseksi ajatukseksi nousi toive tekemisen makuun pääsemisestä. Odotteleminen kuitenkin sujui leppoisasti muiden Sano Bolerolaisten kanssa ja Iineksen ihanan Viivi -siskon ja Pavarotti -velipojan kanssa turistessa. 

Odotellessa oli aikaa vielä treenata..

...Myös sitä meijän bravuuriasentoa - istumista!

Kun tuomarimme oli saanu arvosteltua 41suomenpystykorvaa, päästiin me 29 perroa kehään näyttämään parhaat puolemme. 

Hienosti takakoivet harallaan!

Urosten kehää seuratessa huomattiin, että siellähän on edessä pieni ikuisuus seisottamista! Vaikka Iin kanssa seisomista ollaan harjoiteltukin viimeisten viikkojen aikana enemmän kuin paljon, niin silti tiedossa oli pitempi tovi seisoatöröttämistä kuin Iiltä ikinä voisin vaatia. Toivoin siis, että Ii liikkuisi kehässä paremmin kuin koskaan ja saisi hurmattua tuomarin ennen kuin alkaa lepuuttaa takapuoltaan seisomisen sijasta. 

Kehässä meillä liikkuminen meni hyvin ja seisominenkin onnistui odotettua paremmin! Pitkän odottelun ja hulinassa vietetyn päivän jälkeen Ii oli jo niin väsynyt, ettei jaksanut hötkytä juuri ollenkaan! Tai sitten miun jännitys meni hihnaa pitkin Iinekselle ja se seisoi jännityksestä tönkkönä..... Tuomarin tullessa tekemään lähempää tuttavuutta Iineksen kanssa, Ii teki juuri niin kuin aina ihmisen tavatessa, oli kyseessä vieras tai tuttu - Ii nuoli, pussaili ja lipsutteli. Länttäspä Ii vielä etukäpälänsä tuomarin polvelle ja pussaili naamankin samaan syssyyn puhtaaksi. Tarkotuksella mie päästin Iin niinkin läheisiin kontakteihin tuomarin kanssa - ihan vain tietääkseni, että mitähän sitä tämmösestä sanotaan. Kirjallisessa arvioinnissa sitten seisoi Avoin ja ystävällinen käytös - eli ei ne kiihkeät kielisuudelmat ainakaan tätä tuomaria säikäyttänyt! 

Pussailun jälkeen tuomari kuitenkin sitten seisotti, seisotti ja seisottipa vielä vähän lisää. Siinä vaiheessa sitten miulla meinas taju lähteä jännityksen multihuipentumasta, kun tuomari tuli mittakepin kanssa takaisin miun ja Iines-tirriäisen luokse toteamaan, että "ai onhan tää ihan ronskisti yli". Siinä tuomari vielä uudestaan kopeloi Iin turkin ja sen verran pystyin jännityksen sekaiselta mieleltäni ymmärtämään, että tuomari pohti jotain turkin kehittymisestä jokaisella perrolla omaan tahtiinsa ja taisi se kysellä sitäkin, että milloin viimeksi Iineksen turkki oli ajeltu kokonaan alas. Sittenpä meitä pyydettiin vielä juoksemaan kehässä ekstrakierros ja seisomaan vähän lisää, kunnes saatiin nähdä punaisen lapun heiluvan. 

Siinä vaiheessa en tiennyt itkisinkö onnesta vai rutistaisinko Iineksen palleroksi syliin - niin ylpee Iineksestä olin!

Kauaa ei tarvinnut odotella, kun kaikki viisi junnunarttua kutsuttiin takaisin kehään kilpailuluokkaan, jossa Ii sitten sijoittui hienosti kolmanneksi! Hurraa! 

Viivi, Iines, Ruut, Pavarotti

Kun kaikki perrot olivat saaneet arvionsa, saatiin myö Iineksen kanssa mahdollisuus osallistua kasvattajaluokkaan Leenan johdolla. Mukaan lähtivät myös Viivi, Pavarotti sekä Ruut. Tässä pärjättiin niin hienosti, että Leena kasvattajana sai KP:n! Hurraa! Ja tämähän mahdollisti sen, että Leena sai mahdollisuuden osallistua kasvattajien kilpailukehään. Ja koska meidän päivä oli ollut pitkä loputtomalta tuntuvien odotuksien kera, ei vielä vartin kestänyt odottelu tuntunut enää missään. Kasvattajia oli yhteensä ilmoittautunut yhdeksän, mutta vain seitsemän oli saanut tiimin kasaan. Tosin kaikki seitsemän kasvattajaa koirineen ei ollut jäänyt odottelemaan kehän alkamista - niinpä oli taattua, että sijoituksille päästään ja tultiinpa sitten kolmansiksi kasvattajaluokassa! Onnea Leenalle ja koko Sano Boleron väelle! 

  

Kaiken kaikkiaan siis voitokas päivä! Tuusniemeltä suunnattiin takaisin Joensuuhun ja Iineksen hienon suorituksen ansiosta lähdettiin Villen kanssa pitsalle ja Iinekselle ostettiin iltapalaksi maksalaatikkoa! Tosin raskas päivä verotti Iinestä sen verran, että oksennushan se tuli, kun kotiin päästiin ja maksalaatikon nautiskeleminenkin siirtyi seuraavaan aamuun. Tästä viisastuneena seisomista aletaan harjoitella makupalat pikkuhiljaa kokonaan pois jättäen. Vähemmästäki namimäärästä pikkuperron masu menee sekasin!

 

Ja kuten arvata saattaa. Näyttelypäivä oli raskas 8kk ikäiselle Dialle. Ensimmäiset tunnit Dialla kului kaikelle liikkuvalle haukkuessa, mutta näyttelyn loppupuolella neiti osasi ottaa näinki lunkisti!

Kuvat 

Timo Alanko

Ja må hon leva, ja må hon leva, ja må hon leva ut i hundrade år!

Hirrrrrmuisen paljon onnea Iines ja kaikki ihanat oopperalaiset 1-vuotissynttäripäivänä!

 Kuvat Sano Bolero

Tämmöne oli meininki tasan vuos sitten. Ihan hassua - tuntuu niin ku Iines ois kuulunu meijän perheeseen aina! 

Iineksen synttäripäivä alkoi viieltä, kun Ville heräs töihin ja käytti Iineksen pikaisesti pihalla. Siitä kun Iskä kaahas hommiinsa, jatkettiin myö tytöt vielä kauneusunia. Miulla starttas tänään jo hiihtoloma, joten ollaan vietetty tyttöjen kesken laatuaikaa. 

Kaheksan maissa Iines sitten kampes kainaloon ja nuoli naamaa - koska olihan jo korkea aika saaha aamiaista. Aamunappuloitten jälkeen suunnattiin pitkästä aikaa Repokallion metsäpoluille. Viime aikoina ollaan lenkkeilty Iineksen kanssa lähinnä autoteiden vierustojen jalkakäytävillä ja kaupungin puistoissa. Toisin sanoen Iineksestä on huomaamatta tullu citykoira. Vois kuvitella, että ohi ajavat autot, polkupyörät ja suihkivat sauvakävelijät ois pelottavampia kuin keväinen metsä. Mutta ei. Aluksi Iines kulki metsässä luimistellen, kaikki hajut tarkkaan nuuhkien ja kavahti jokaista pientä rasahdusta ja linnun laulua. Kaikista pelottavinta oli, jos puun oksalta tipahti lunta voi apua.

Metsästä niukin naukin selvittyä Iines pääsi lämpimään vaahtokylpyyn. Taisin mie tosin olla enemmän innoissani kylpyhetkestä kuin päivänsankari. Ainakin siitä päätellen, että tyttö piti kantaa pesulle ja pienessä kylppärissä Ii meni luimistelemaan kauimmaiseen maholliseen nurkkaan. Itse pesuoperaatio sitten onnistui mainiosti: kun etutöppöset oli saatu huljuteltua saippuavedessä, oli neiti sitä mieltä, että tämä oli tässä kiitos ja näkemiin ja Ii yritti loikata karkuun. Mutta - pahaksi onnekseen suihkun lattia oli liukas ja neiti muksahtikin pyllylleen pesuvatiin ja näin saatiinkin takalistokin hyvin saippuoitua, hurraa! :-D Saippuan suihkuttelu turkista onnistui hyvin, sillä Iines on nyt talven aikana oppinu nauttimaan pakkaspäivien lenkkien jälkeisistä suihkuhetkistä, kun jääkikkareita ja lumipalloja on suihkussa sulateltu tassuista ja masukarvoista. Kylpemisen jälkeen Ii sitten mökötti miulle aikansa, olihan kaikki ihanat tuoksut hävinny turkista. Ja kun turkki oli kuivunut, auvottiin pahimpia takkuja päälaelta, niskasta ja korvien takaa. Ja vielä ois masussa selviteltäviä takkuja odottamassa....

Synttärilahjaksi Ii sai uuden kaulapannan! Vanha kovistyttöjen piikkikaulapanta kävi vähän pieneksi pitkän turkin kanssa, plus että se hieman kuluttaa Iin kaulan turkkia. Tuo uusi panta on todennäköisesti sitten lyhyellä tukalla liian iso, joten onpa Iinellä nyt sitten pitkän ja lyhkäsen turkin pannat. 

Ja mitkäpä ne synttärit ois jos ei kakkua sais! 

Paljon onneeaa vaan.... 

Ekaks lähti "kynttilä", ja sehän mentiin tietty syömään valkoselle matolle, mitenkäs muuten.

Vähän pelottava maksalaatikkokakku, uskaltaako tuota lie maistaa...

Nam! Hyvvee on!

Ja eihän Iines ois oma itsensä, jos ei töllöntöitäkin tehtäis. Neiti oli jostaki löytänyt nenäliinan ja päättipä sitten silputa sen. Liekö ois pitäny olla isompi kakku neidille? 

  

Adiós!