Loppuvuoden rutistus

Hyvvee uutta vuotta! 

Pikku hiljaa on saatu joulun ähkyt sulateltua ja Iines toipunut uuden vuoden paukkeesta.

       23päivä meijän pieni perhe lähti Rosen&Dian perheen kanssa joulun viettoon Siilinjärvelle kylpylään. Dogit olivat vähän ihmeissään, että mikäs se tämä tämmönen luksusmesta on. Hotellissa muita asustavia ihmisiä ja koiria piti kummastella välillä haukkuen, välillä ulvoen. Ja aattona hauvat saivat oman osansa joulukinkusta! Iines ei kyllä tuolla reissulla osannut rentoutua samalla lailla kuin myö ihmiset: koko ajan piti olla skarppina (ja näin ollen luopua päivällisistä kauneusunista) ja herkkukinkkukin kostautui vatsankipristelynä! Mutta jotain hyvääkin - hetkeäkään ei tarvinnut olla yksin, kun aina oli koko koirajengi kasassa ja pitkillä kävelyretkilläkin oli vauhtiveikkoja mukana! Etenkin Dian kanssa Iines riekkui ja telmi koko kolmipäiväisen retken.

 

       Tapsanpäivänä pakkauduttiin taas autoon ja lähdettiin matkaan, suuntana Ilomantsi. Iines näytti huokaisevan helpotuksesta, kun ympärillä oli taas tuttuja tuoksuja ja ääniä. Eikä taaskaan tarvinnut olla yksin, kun Pepita oli lenkki- ja leikkikaverina! Mutta sittenpä (oliko se 27päivä?) saapui myrsky ja Iineksellä meni pasmat ihan sekaisin. Ulkoa kuuluva tuuli ja humina olivat pelottavia ja viimeistään siinä vaiheessa, kun meni sähköt ja kaikki nökötettiin piemässä, Iitä rupsei tärisyttämään ja vapisuttamaan. Onneksi myrsky tyyntyi yön myötä ja aamulla päästiin lenkkeilemään auringonpaisteeseen ja katselemaan myrskyn kaatamia puita ja riepottelemia oksia.

 

        Uudeksi vuodeksi sitten kruisailtiin taas ja Iineksen helpotukseksi määränpäänä oli oma koti. Iine oli kaikesta reissaamisesta niin stressaantunut, että ensimmäisen aamiaisen kotona tyttö jätti syömättä ja päivät kului lähinnä univelkoja nukkuessa. Onneksi en osaa lukkee Iinen ajatuksia, sillä mie luulen Iin mielessä käyneen parin ruman sanan ja ajatuksen, kun vuoden vaihtuminen alkoi lähestyä ja raketit paukkua. Iines meni ihan tolaltaan. Niin rohkea kui tyttö oliki ollut sysksyllä sorsanmetällä pyssyjen paukkeessa niin ilotulitukset oliki sitten asia ihan erikseen. Iines tärisi ja vapisi ja kampesi syliin turvaan. Ulos mennessä piti tyttö napata kainaloon ja kantaa pihalle, kun muuten ei oltais liikuttu mihinkään. Ja tarpeiden tekemisestä ei tullut juurikaan mitään, kun ulkona piti keskittyä juoksemaan karkuun tulevaa maailmanloppua ja väistellä tulitteita. Tästä kerrasta viisastuneina voisi vuoden 2013 tulemiseen sitten varautua totuttamalla Iitä etukäteen koviin ääniin ja välähtelyihin.....

         Mutta onneksi nyt on tullut arki ja Iinekselläkin ikää lasissa jo 10kk! On siis aika palata normaaliin rytmiin ja Iineksenkin rentoutua kunnolla. Nyt olisi tarkoitus ruveta kunnolla treenailemaan sitä seisomista ja näyttelyhihnassa kulkemista, sillä loppiaisena taitaa taas olla mätsäreiden aika ;-)

 

 

 

 

Kooolmeee yöötä joouuluun on!

 

Inkun ensimmäinen joulu se vain lähestyy! Nyt tällä hetkellä Iine varmaan inhoaa joulua - mami pakottaa pitämään typerää tonttulakkia ja lenkille lähtemisessäki kestää pitempään, kun pitää ensin sammutella kaikki jouluvalot. Mutta katsotaas sitten aattona, mitä Iines sanoo, kun kinkkua on kirsun alla ;-)

Eeny, meeny, miny, moe!

Heissulivei ja trallallaa pitkästä aikaa taasen! Eilen meijän perhe teki pientä joulusiivousta ja tuohon operaatioon olennaisesti kuului sohvan alusen inventaario. Yleisesti Iineksen lelukorissa on vain kaksi lelua, joita neiti ei ikinä kelpuuta leikkeihinsä (aktivointilelu, jonka sisään laitetaan namuja ja mätsäreistä voitettu kuminen pieni rengas -lelu). Kaikki loput lelut siirtyvät sitten jotenkin ihmeellisesti pikku hiljaa olohuoneeseen sohvan alle... Pakkohan se oli sitten ikuistaa, kun pitkästä aikaa Inkun kaikki lelut olivat siellä missä pitääkin. Mutta eihän siinä kauaa mennyt, kun Touhu-Tiina tuli ja aloitti taas lelujen levittelemisen...

Pari kertaa ollaan nyt saatu ihmetellä Iineksen mielen liikkeitä ja järjen juoksua. Aikaisemmin kerroin, että Iillä on ollut taipumusta ujostella ja arastella muita koiria. No tässä joku ilta mentiin käymään koirapuistossa ja hihnasta irti päästessään neiti kirmasi kuin gaselli muiden koirien luokse kilpasille. En todella tiedä, miksi ne siellä silloin olleet koirat oli niin kivoja, ettei niitä tarvinnut yhtään ihmetellä... Mutta eilen oli sitten taas tuttu ääni kellossa tai ulinahaukkuminen Inkulla, kun puistossa oli hirvittävän pelottava puolivuotias koiravauvapeto, joka olisi varmaan halunnut pistellä Iineksen parempiin suihin. Olihan tuo peto ainakin puolet pienempi tepsuttelija, niin sietikin Iineksen olla kauhuissaan....  Meijän neiti nössö pelkäsi kuollakseen ja kipitti karkuun meijän jalkoihin suojaa hakemaan. Oltiin siellä puistossa sitten sen aikaa, että Iine lopetti kauhusta tärisemisen ja häntä nousi koipien välistä.

Muutenpa Iinekselle kuuluu rauhallista joulun odotusta. Viikonloppuna Inkku treffasi Diaa ja Rosea ja sunnuntaina käytiin vielä Pepiäkin moikkaamassa Ilomantsissa. Ensivuoden näyttelyitä ollaan mietiskelty, näyttelyhihnaan tehty lähempää tuttavuutta ja seisomista treenattu. On se kumma, miten seisomisen sijasta Iinestä on paljon kivempaa istua töröttää tai maassa kellotella. Loppiaisena ois mätsärit taas Joensuussa, niin saapi nähdä, jos sinne mentäisiin harjoittelemaan niitä varsinaisia näyttelykoitoksia varten. ;-)

 

Adiós!

So happy together!

Viidakon villissä tahdissa

Olkoon tämä viimeinen postaus, jonka mukaan pistän suhruisen epäselviä kökkökännykällä otettuja kuvia. Eihän se kestänyt kuin melkein kolme vuotta keksiä, mihin käyttäisin ylioppilaslahjarahat. Eilen kävelin kamerakauppaan ja nyt oon Canon EOS 550D:n onnellinen omistaja. Lupaan tehdä kaikkeni, että saisin siitä vekottimesta kaikki ilot irti ja täyttää blogin Iineksen kuvilla! :-D

Meidän pitäisi neiti Iin kanssa keskustella parista asiasta. Ja mietiskellä itse, että miksi näin ja entäs nyt?

Ensinnäkin, Iines ujostelee muita koiria. Joskus jopa pelkää. Kyllä, perrot voi olla taipuvaisia ja yleensä ovatkin vetäytyviä ja varauksellisia uusille tuttavuuksille ja tilanteille. Mutta tämä on nyt tullut Iineksen murrosiän myötä uutena juttuna. Lenkillä ohitustilanteet sujuu rähinöittä, koska Iines haluaa kiertää vastaantulijat mahdollisimman kaukaa ilman pienintäkään kontaktia. Mutta entä jos ollaan kävelemässä kapealla metsäpolulla, missä ohitusta ei voi tehdä matkan päästä? Iines iskee hännän koipien väliin ja jarrut pohjaan, eikä taatusti liiku mihinkään. Etenkään, jos vastaan tuleva koira on vähänkään innokas hötkyäjä. 

Iineksellä on kuitenkin niin paljon koirakavereita, joiden kanssa leikki ja ylipäänsä samassa tilassa oleminen onnistuu ilman ongelmia, plus myönteisiä kokemuksia tilanteista, joissa on paljon koiria - niin miksi ihmeessä uusien koirien kohdalla pitää saada hirvittävä pelkokohtaus? Ollaan nyt yritetty auttaa Iinestä tuon ujostelun kanssa niin, että lenkillä jos vastaan tulee rauhallisesti käyttäytyvä koira, joka haluaisi tehdä tuttavuutta Iineksen kanssa, pysähdytään niiden kanssa rupattelemaan ja varovasti nuuhkimaan. Yleensä Iines yrittää ensin juosta karkuun toisen tutustumisyrityksiä, mutta hetken mietiskeltyään ja ihmeteltyään Ii uskaltautuu vielä hieman luimistellen myös ottamaan vähän tuntumaa koirakaveriin. Toivottavasti tämä nyt auttaisi... Ja siis Iines tutisee pelosta vaan niiden vastaantulevien koirien kohdalla. Yksinäinen lenkkeilijä on Iin mielestä vaan ihana - pusutulvan arvoinen tuttavuus.

Toiseksi, Iines pihtaa toista korvaansa. Niin. Aina, kun on korvakarvojen nyppimisen/korvien puhdistuksen aika, Ii oikein tarjoaa toista korvaansa putsattavaksi (huom! aina sitä samaa korvaa.) Mutta kun ensimmäinen korva on putsattu ja aika olisi käydä seuraavaan käsiksi, Iines on sitä mieltä, että tämä oli tässä kiitos ja näkemiin. Oon yrittänyt kokeilla, josko auttaisi, että puhdistan tuon kinkkisemmän korvan ensin ja sitten sen, jota Ii aina tarjottelee, mutta ei. Iines ei halua, että toiseen korvaan kajotaan ikinä, koskaan, millonkaan. Siinäpä sitten menee tovi jos toinenkin perroneidin kanssa tapellessa. Aina ollaan onneksi tähän mennessä saatu puhdistettua se toinenkin korva viimein. Mutta ärsyttää, kun sama tappelu ja painiminen tapahtuu joka kerta! Ja makupalojen syöttämisestä operaation aikana ei ole ollut apua. Pitää kai vaan siis jaksaa itse pysyä kovana ja määrätietoisena johtajana..... Huoh!

Kolmanneksi, viimeiseksi, muttei suinkaan vähäisemmäksi jää tämä keskusteltava. Vaikka Iines on pääasiassa ihana, mamin Kultapienipienoinen ja Pupunen osaa se myös protestoida, pissaamalla. Joskus, jos asiat eivät tapahdu niin kuin Iines haluaisi (yleensä ei vissiin saa tarpeeksi huomiota neidin mielestä), vaikka ihan äskettäisin olisi käyty ulkona onnistuneesti toimituksella ja neitiä sattuu vain joku asia nyppimään, tulee se seisomaan eteen, katsoo silmiin ja kyykistyy tikistämään. Onneksi jo käydyt keksustelut Iineksen kanssa ovat tuottaneet tulosta ja protestipissaaminen on vähentynyt ja tuota tapahtuu enää harvakseltaan. Mutta silloin harvoinkin vielä, kun tuota tapahtuu niin...... Silloin, kun Iines on tehnyt noin, ollaan kielletty, toruttu, keskeytetty pissaamisyritys ja lähdetty pihalle jatkamaan protestointia.

Saa antaa vinkkejä noihin meidän kompastuskiviin ja jakaa omia kokemuksia!

 Mutta nyt niitä kuvia! Eilisellä metsälenkillä Iines oli täynnä intoa ja riemua kaikesta lumen paljoudesta. Siellä se sukelteli kinoksissa niin, että nenä oli lunta tulvillaan ja sitten pitikin aivastella. Välillä lähti tuo heijastinliivikin irti, kun Ii otti vähän vauhtia.

 

  

Lunta turkissa

 

Tänään oli heti aamusta ihan jouluolo! Vaikka jouluunhan on vielä ikuisuus. Tiiä häntä, johtuiko se kenties vapaapäivästä vai mistä? Joulumieli kuitenkin kasvoi entisestään, kun heti aamusta lähdettiin Iineksen kanssa lenkille lumisateeseen. (!!!!!!!) Vihdoin alkaa rapakelit olla muisto vain! Pakkassäästä huolimatta Inkku pääsi lenkin jälkeen suihkuun: ei pesemään tassuja puhtaaksi vaan vaikka Iin turkki on suhteellisen lyhyt, eikä luntakaan juuri nimeksikään vielä, niin siitä huolimatta lumi tarttui palleroiksi tassukarvoihin. Niitä sitten sulateltiin lämpimässä suihkussa. 

 

We are the champions!

Hurraa! Hurraa! Hurraa!
Nyt on tokon alkeet -kurssi takana! Tänään viimeisellä kerralla pidettiin leikkimieliset möllikokeet ja Iineksen kanssa pärjättiin mainiosti! Ainaki motivoi harjoittelemaan lisään, kun ei se paikallaan makuu tai liikkeestä maahanjäänti etenkään menny ihan niin ku ois pitäny....

Mukaan kurssin möllistä saatiin myös kirjallinen todistus arvosteluineen. Arvosteluja katellessa kannattaa muistaa, että kyseessä oli alkeet -kurssi, eikä siis todellakaan olla vielä valmiita oikeisiin koetuksiin. :-)

Liike                         pist.   kerroin  yht.
Luoksepäästävyys           10          0,5     20
Paikallaan makuu 1min       9          2       18
Seuraaminen taluttimessa    8          2       16
Maahanmeno liikeessä        8          1       8
Luoksetulo 10m              9          2       18
Seisomaan jäänti liikkees.  9          1       9
Hyppy                      10          1       10
Kokonaisvaikutus            8          0,5     4


Yhteispisteet 88/100

Ihanista Ihanin Ii

Pikainen "olen melkein 8kk vanha ja äiskän ja iskän mielestä hirmuisen ihana" -päivitys. 
Huomenna meijän Inkku -ja muut oopperapennut- saavuttaa huiman 8kk iän, mikä tarkottaa sitä, että perroneiti on ilostuttanut meijän pientä perhettä puolivuotta. Jännityksellä myös katellaan, miten kinkkiseksi neiti muuttuu, kun murkkuikä puhkeaa täyteen kukkaansa. Vielä ei ainakaan ole muuta huomattu kuin entistä valikoivampi kuulo ja tavaton kiinnostus lenkillä kirsuun osuvia hajuja kohtaan. Mutta nyt, kun eletään vielä vailla murkkuikäisen perron oikkuja -en uskalla luottaa siihen, että Iines olisi aina näin nätisti. ADHDtä lukuun ottamatta siis tietenkin.. - niin listaanpa Iineksen parhaita puolia. Näitä on hyvä sitten muistella, jos meijän rakkauteen tulee ryppyjä....

1. Tokossa edistytään koko ajan. Perusasento ei enää joka kerta vaadi miun kädellä viuhtomista, osottelemista ja ohjaamista, vaan neiti satunnaisesti tulee itse nätisti sivulle oikeaan kohtaan - peppu ehkä hiukan vinossa, mutta kuitenkin! Plus, Iines uskaltaa mennä yksin esteen yli -joka on ehkä jopa huimat 10cm korkean laudanpätkä, minkä yli pääseminen ei periaatteessa vaadi minkäälaisia fyysisiä ponnisteluja-. Alku kun näytti pahasti siltä, että mie joutuisin aina menemään itse ensin esteestä yli....
2. Iines osallistuu aktiivisesti kotitöihin. Esim. Pyykkitelineessä roikkuvat sukat Iines kerää oma-aloitteisesti ja laittaa talteen ympäri kämpän lattioita...
3. Pusut eivät ole vieläkään päässeet Inkulta loppumaan. Iines rakastaa pussaillua. Kaikkien kanssa. Aina. Missä vaan. Miten pitkään vaan. Pusutulvalle ei loppua näy!
4. Iines on ikiliikkuja. Se ei ikinä pysähdy, eikä Iin kanssa ole koskaan tylsää. Nukkuessaankin perroneiti viuhtoo tassuilla ja haukkuavikisee.
5. Iines on kilttityttö. Se syö kupin tyhjäksi mukisematta, nukkuu yöt nätisti vieressä ja on saavuttanut autuaan sisäsiisteystilan. Iines osaa myös lohduttaa, ilostuttaa ja naurattaa. Ja muistaa pitää isäntäväkensäkin liikkeellä, ettei liian pitkäksi aikaa jää blogia rustaamaan, joten nyt pihalle mars!

Ensimmäinen toko -tunti takana + 8 faktaa

Kirjoitettu Ke 12.10

Kyllä vain! Eilen alotettiin tokoilu tokon alkeet -kurssilla! Hengissä selvittiin ja kivaa oli  - eli voidaan torstaina mennä uudestaan ihan hyvillä mielin. 

       Kouluttajat olivat samat, kuin mitä pentukurssilla ja ensimmäisen luoksepäästävyys kokeilun kohdalla kouluttaja kehui, että Iines olisi rauhoittunut verrattuna parin viikon takaiseen viimenäkemään. No, se rauhallisuus oli jo tunnin lopussa kuitenkin tiessään, kun Iines rupesi kaivelemaan treenihallin lattiaa... :-D

       Tunnilla treenattiin myös totta kai kontakia. Oltiin aika ruosteessa. Iines olisi halunnut mieluummin leikkiä muiden koirien kanssa ja pussailla kaikkien ihmisten naamat märäksi kuin seurata minuu ja makupaloja kiltisti perässä tepsutellen. Siinä siis tavoitetta ens kerralle! Kokeiltiin myös istumista - helppoja makupaloja Iinekselle. Maahan menossa kehityttiin. Ollaan ennen tehty istuminen ja maahan meno pitkälti ketjussa, mikä ei tokossa käy päinsä. Niinpä nyt opetellaan maahan menoa suorilta jaloilta JA joskus se onnistuu nyt jopa ilman käsimerkkiä! 

Perusasentoakin harjoiteltiin, mutta se oli meille jo tuttu juttu - Iines seuraa hienosti makupalaa sivulle ja istuu. Nyt pitäisi siis alkaa häivyttämään käsiliikettä pois ja tehostaa käskysanaa.

Viivi haastoi kertomaan kahdeksan satunnaista faktaa miun koirailuista - katotaan nyt mitä mieleen tulee :-D

1. Jo ihan pikkutytöstä asti haaveilin koirasta. Monena jouluna joulupukki toi vain pehmolelukoiria. Sitten, kun olin 6-vuotias, meille muutti ajokoira Repe, joka toimi lähinnä iskän metsästyskaverina. Parin vuoden päästä meille muutti pystykorva Sami, koska miun kummi ei enää voinut itse pitää sitä. Sitten, kun olin 12-vuotias, sain ensimmäisen oman koiran - ajokoiraneiti Pepin. Pepi on nyt siis kohta pyöreät 10 vuotta vanha ja asuu miun porukoitten luona Ilomantsissa, missä sillä on hyvät ulkotilat ja mahdollisuus päästä usein mökille keskelle metsää ja sen herkullisia tuoksuja.

2. Vanha koirako ei opi uusia temppuja? Pah! Ja ajokoiratko ovat muka vain höpelönleppoisia metsästäjän apureita, jotka hotkivat kaiken, minkä kuonon alle laittaa? Pyh! Pepi odottaa nätisti ensin luvan ja tyhjentää vasta sitten ruokakuppinsa. Ja oppi kierimään, kun oli 5-vuotias!

3. Kun muutin pois kotoa opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, elin koirattomana parisen vuotta ja se riitti. Sitten meille muutti Ihana Iines. 

4. Iines on ollut yllättävän helppo pentu! Tai mie olin varautunut pahempaan – paljon pahempaan. Toki en vielä nuolaise, sillä Iines ei ole vielä murkkuikäinen ja pahin voi olla vielä edessä :-D

5. Iineksen parhaimpia puolia ovat ehdottomasti kiltteys (mm. tulee ”kiittämään” ruuan jälkeen pusuilla :-D ), tottelevaisuus (jos Iines on töllöntöissä, riittää yleensä yksi sana ja neiti tottelee) ja sekopäisyys (Iines on ihanan energinen tapaus, jonka kanssa ei taatusti aika käy pitkäksi!).

6. En aikaisemmin olisi arvannut, että voisin joskus olla näin kiinnostunut esim. koiranäyttelyistä, tokojutuista, koirailusta...

7. Myönnän, että miulla on vielä paljon, paljon, paljon opittavaa koirailuun liittyen.

8.  Ja viimeisenä faktana: toivon, että enää ei tarvitsisi kokeilla koiratonta arkea! 

Heissulivei ja rattoisaa sunnuntaita!

Inkku on nyt suhteellisen väsynyttä perroa eilisen metsästysreissun jäljiltä. Iines siis pääsi metsään keskelle kaikkia ihania tuoksuja serkkunsa Rosen kanssa. Kuulemma Iines oli ollut metsässä suhteellisen ujo ja varovainen - ei ollut lähtenyt kauemmaksi metsämiesten jaloista. Toisin kuin Rose, joka sai vainun pupusta ja lähtikin sen perään pariksi tunniksi. Taitaa molemmilla perroneideillä mennä sunnuntai kelliessä ja eilistä mietiskellessä. 

        Keskiviikkoiltana mie kävin tokon alkeet -kurssin tunnin mittaisella luennolla, jossa käytiin läpi tulevia opeteltavia asioita sekä koiran luonteelle omaisia oppimisen piirteitä ja perusteita. Niinpä luennon jälkeen mie kävelin eläinkauppaan ja ostin uusia makupaloja. Tähän asti koulutustiltanteissa oon käyttänyt ihan vain koiranmuroja ja tähän asti ne ovatkin toimineet ja Iineksellekin riittäneet, mutta nyt tokokurssilla yritetään saada kaikki mahdollinen hyöty ja tieto irti ja niinpä käytetään herkullisempia makupaloja ;-) Ja pitääpä nyt ottaa koulutuskentälle varmuudeksi herkkujen lisäksi lelukin mukaan ja selvittää - mistä se Iines toden teolla palkkautuu! Tiistainahan se sitten kenties selviää....

        Katselin netistä jos Iinekselle tilaisi jonkun söpön pusakan ja juoksuhousut (kun taitaa kohta olla jo tytön ensimmäisen kiiman aika) ja tulipa sitten samalla mittailtua Iineksen strategisia mittoja :

korkeus: n. 42cm

lantionympärys: n. 44cm

rinnanympärys: n. 52cm

selänpituus: n. 47cm

paino: 10.9kg

Yhteenvetona siis korkeus on aika mallillaan, mutta lihasta saisi tulla paljon paljon lisää! :-)