maanantai 2. tammikuuta 2012

Loppuvuoden rutistus

Hyvvee uutta vuotta! 



Pikku hiljaa on saatu joulun ähkyt sulateltua ja Iines toipunut uuden vuoden paukkeesta.

       23päivä meijän pieni perhe lähti Rosen&Dian perheen kanssa joulun viettoon Siilinjärvelle kylpylään. Dogit olivat vähän ihmeissään, että mikäs se tämä tämmönen luksusmesta on. Hotellissa muita asustavia ihmisiä ja koiria piti kummastella välillä haukkuen, välillä ulvoen. Ja aattona hauvat saivat oman osansa joulukinkusta! Iines ei kyllä tuolla reissulla osannut rentoutua samalla lailla kuin myö ihmiset: koko ajan piti olla skarppina (ja näin ollen luopua päivällisistä kauneusunista) ja herkkukinkkukin kostautui vatsankipristelynä! Mutta jotain hyvääkin - hetkeäkään ei tarvinnut olla yksin, kun aina oli koko koirajengi kasassa ja pitkillä kävelyretkilläkin oli vauhtiveikkoja mukana! Etenkin Dian kanssa Iines riekkui ja telmi koko kolmipäiväisen retken.



 

       Tapsanpäivänä pakkauduttiin taas autoon ja lähdettiin matkaan, suuntana Ilomantsi. Iines näytti huokaisevan helpotuksesta, kun ympärillä oli taas tuttuja tuoksuja ja ääniä. Eikä taaskaan tarvinnut olla yksin, kun Pepita oli lenkki- ja leikkikaverina! Mutta sittenpä (oliko se 27päivä?) saapui myrsky ja Iineksellä meni pasmat ihan sekaisin. Ulkoa kuuluva tuuli ja humina olivat pelottavia ja viimeistään siinä vaiheessa, kun meni sähköt ja kaikki nökötettiin piemässä, Iitä rupsei tärisyttämään ja vapisuttamaan. Onneksi myrsky tyyntyi yön myötä ja aamulla päästiin lenkkeilemään auringonpaisteeseen ja katselemaan myrskyn kaatamia puita ja riepottelemia oksia.



        Uudeksi vuodeksi sitten kruisailtiin taas ja Iineksen helpotukseksi määränpäänä oli oma koti. Iine oli kaikesta reissaamisesta niin stressaantunut, että ensimmäisen aamiaisen kotona tyttö jätti syömättä ja päivät kului lähinnä univelkoja nukkuessa. Onneksi en osaa lukkee Iinen ajatuksia, sillä mie luulen Iin mielessä käyneen parin ruman sanan ja ajatuksen, kun vuoden vaihtuminen alkoi lähestyä ja raketit paukkua. Iines meni ihan tolaltaan. Niin rohkea kui tyttö oliki ollut sysksyllä sorsanmetällä pyssyjen paukkeessa niin ilotulitukset oliki sitten asia ihan erikseen. Iines tärisi ja vapisi ja kampesi syliin turvaan. Ulos mennessä piti tyttö napata kainaloon ja kantaa pihalle, kun muuten ei oltais liikuttu mihinkään. Ja tarpeiden tekemisestä ei tullut juurikaan mitään, kun ulkona piti keskittyä juoksemaan karkuun tulevaa maailmanloppua ja väistellä tulitteita. Tästä kerrasta viisastuneina voisi vuoden 2013 tulemiseen sitten varautua totuttamalla Iitä etukäteen koviin ääniin ja välähtelyihin.....
         Mutta onneksi nyt on tullut arki ja Iinekselläkin ikää lasissa jo 10kk! On siis aika palata normaaliin rytmiin ja Iineksenkin rentoutua kunnolla. Nyt olisi tarkoitus ruveta kunnolla treenailemaan sitä seisomista ja näyttelyhihnassa kulkemista, sillä loppiaisena taitaa taas olla mätsäreiden aika ;-)


 


 







4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää vuotta 2012 Ihanalle Iinekselle ja laumalleen! Kurjia nuo raketit ja muut poksahtelevat jutut; joutaisi lopettaa koko paukuttelu.
Vau, mitä kuvia, nuo on otettu varmaankin sillä uudella järkkärillä? Meillä on hankinnassa myös sellainen, kun tuolla nykyisellä ei ehdi kuvaamaan kuin korkeintaan hännänpään Pavarottista, kun on niin nopsa kaveri. Oottekos tulossa maaliskuussa Tuusniemen näyttelyyn? Toivottavasti nähdään siellä!
Pavarotti lähettää isot lipaisut koko poppoolle.

t. Kati ja Jouni

Ihana Iines kirjoitti...

Ei olla ilmottauduttu vielä, mutta tarkoitus ois kyllä suunnistaa Tuusniemelle! Huippua, näkee Iines ja Pavarotti taas pitkästä aikaa :-) Ja joo, oli tuo uusi kamera ihan hyvä sijoitus, kun on nuo oopperalaiset niin vikkeliä kuvattavia!

Anonyymi kirjoitti...

Ite ajattelin fiksuna et käytän Nekun ulkona joskus puol kuuden aikoihin ku raketteja ei saa vielä ampua, mutta eikös ulkona ollu jo täys pauke päällä. Onneks Nekku ei kuitenkaa sen pahemmin niistä järkyttyny ja meille ei kuulunu yhtään sisälle se pauke ni sai olla rauhassa! :) Ihan kehnoa kyllä koko raketit.

T. Iivi

Lieksan Leena kirjoitti...

Syntymäkopilta terkkuja ja kiitos päivityksistä, niitä onkin odoteltu jo tovi ;) Nääs haluttiin tietää onko uus kamera ehtinyt kuvaamaan vauhti Iinestä ja muita karvakuonoja joulunaikoihin.