Näyttelyhumua Tuusniemeltä!

Mistähän sitä alottais! Vieläkin ollaan ihan täpinöissämme täällä Inkun kotipesällä eilisten näyttelyhulinoiden jäljiltä. Vaikka päivä oli raskas niin koirille kuin ihmisillekin, niin innolla ootellaan jo seuraavaa näyttelyviikonloppua! 

Sisarukset Viivi, Iines ja Pavarotti jonossa

Eilen oli se päivä, kun Iineksen osallistuminen ensimmäisiin virallisiin koiranäyttelyihin koitti. Matkaan Tuusniemelle lähdettiin hyvissä ajoin ja saatiinpa mukaan Iineksen bestis Diakin, joka nuoren ikänsä puolesta tuli ihan vain haistelemaan näyttelytouhuja ja tsemppaamaan toveriaan. Aamusta aikaisen teki myös kellojen kääntäminen, mikä ehkä meidän epäonneksi oltiin muistettu, sillä meidän kehä oli ainakin sen puolitoista tuntia aikataulusta jäljessä! Päivä siis kului pääpiirteissään odotellessa ja odotellessa. Toisaalta tuo odottelu oli ihan hyvästäkin - meillä ensikertalaisilla jännitys vähän tasaantui ja päällimmäiseksi ajatukseksi nousi toive tekemisen makuun pääsemisestä. Odotteleminen kuitenkin sujui leppoisasti muiden Sano Bolerolaisten kanssa ja Iineksen ihanan Viivi -siskon ja Pavarotti -velipojan kanssa turistessa. 

Odotellessa oli aikaa vielä treenata..

...Myös sitä meijän bravuuriasentoa - istumista!

Kun tuomarimme oli saanu arvosteltua 41suomenpystykorvaa, päästiin me 29 perroa kehään näyttämään parhaat puolemme. 

Hienosti takakoivet harallaan!

Urosten kehää seuratessa huomattiin, että siellähän on edessä pieni ikuisuus seisottamista! Vaikka Iin kanssa seisomista ollaan harjoiteltukin viimeisten viikkojen aikana enemmän kuin paljon, niin silti tiedossa oli pitempi tovi seisoatöröttämistä kuin Iiltä ikinä voisin vaatia. Toivoin siis, että Ii liikkuisi kehässä paremmin kuin koskaan ja saisi hurmattua tuomarin ennen kuin alkaa lepuuttaa takapuoltaan seisomisen sijasta. 

Kehässä meillä liikkuminen meni hyvin ja seisominenkin onnistui odotettua paremmin! Pitkän odottelun ja hulinassa vietetyn päivän jälkeen Ii oli jo niin väsynyt, ettei jaksanut hötkytä juuri ollenkaan! Tai sitten miun jännitys meni hihnaa pitkin Iinekselle ja se seisoi jännityksestä tönkkönä..... Tuomarin tullessa tekemään lähempää tuttavuutta Iineksen kanssa, Ii teki juuri niin kuin aina ihmisen tavatessa, oli kyseessä vieras tai tuttu - Ii nuoli, pussaili ja lipsutteli. Länttäspä Ii vielä etukäpälänsä tuomarin polvelle ja pussaili naamankin samaan syssyyn puhtaaksi. Tarkotuksella mie päästin Iin niinkin läheisiin kontakteihin tuomarin kanssa - ihan vain tietääkseni, että mitähän sitä tämmösestä sanotaan. Kirjallisessa arvioinnissa sitten seisoi Avoin ja ystävällinen käytös - eli ei ne kiihkeät kielisuudelmat ainakaan tätä tuomaria säikäyttänyt! 

Pussailun jälkeen tuomari kuitenkin sitten seisotti, seisotti ja seisottipa vielä vähän lisää. Siinä vaiheessa sitten miulla meinas taju lähteä jännityksen multihuipentumasta, kun tuomari tuli mittakepin kanssa takaisin miun ja Iines-tirriäisen luokse toteamaan, että "ai onhan tää ihan ronskisti yli". Siinä tuomari vielä uudestaan kopeloi Iin turkin ja sen verran pystyin jännityksen sekaiselta mieleltäni ymmärtämään, että tuomari pohti jotain turkin kehittymisestä jokaisella perrolla omaan tahtiinsa ja taisi se kysellä sitäkin, että milloin viimeksi Iineksen turkki oli ajeltu kokonaan alas. Sittenpä meitä pyydettiin vielä juoksemaan kehässä ekstrakierros ja seisomaan vähän lisää, kunnes saatiin nähdä punaisen lapun heiluvan. 

Siinä vaiheessa en tiennyt itkisinkö onnesta vai rutistaisinko Iineksen palleroksi syliin - niin ylpee Iineksestä olin!

Kauaa ei tarvinnut odotella, kun kaikki viisi junnunarttua kutsuttiin takaisin kehään kilpailuluokkaan, jossa Ii sitten sijoittui hienosti kolmanneksi! Hurraa! 

Viivi, Iines, Ruut, Pavarotti

Kun kaikki perrot olivat saaneet arvionsa, saatiin myö Iineksen kanssa mahdollisuus osallistua kasvattajaluokkaan Leenan johdolla. Mukaan lähtivät myös Viivi, Pavarotti sekä Ruut. Tässä pärjättiin niin hienosti, että Leena kasvattajana sai KP:n! Hurraa! Ja tämähän mahdollisti sen, että Leena sai mahdollisuuden osallistua kasvattajien kilpailukehään. Ja koska meidän päivä oli ollut pitkä loputtomalta tuntuvien odotuksien kera, ei vielä vartin kestänyt odottelu tuntunut enää missään. Kasvattajia oli yhteensä ilmoittautunut yhdeksän, mutta vain seitsemän oli saanut tiimin kasaan. Tosin kaikki seitsemän kasvattajaa koirineen ei ollut jäänyt odottelemaan kehän alkamista - niinpä oli taattua, että sijoituksille päästään ja tultiinpa sitten kolmansiksi kasvattajaluokassa! Onnea Leenalle ja koko Sano Boleron väelle! 

  

Kaiken kaikkiaan siis voitokas päivä! Tuusniemeltä suunnattiin takaisin Joensuuhun ja Iineksen hienon suorituksen ansiosta lähdettiin Villen kanssa pitsalle ja Iinekselle ostettiin iltapalaksi maksalaatikkoa! Tosin raskas päivä verotti Iinestä sen verran, että oksennushan se tuli, kun kotiin päästiin ja maksalaatikon nautiskeleminenkin siirtyi seuraavaan aamuun. Tästä viisastuneena seisomista aletaan harjoitella makupalat pikkuhiljaa kokonaan pois jättäen. Vähemmästäki namimäärästä pikkuperron masu menee sekasin!

 

Ja kuten arvata saattaa. Näyttelypäivä oli raskas 8kk ikäiselle Dialle. Ensimmäiset tunnit Dialla kului kaikelle liikkuvalle haukkuessa, mutta näyttelyn loppupuolella neiti osasi ottaa näinki lunkisti!

Kuvat 

Timo Alanko