"Veripisaran kun kadotimme"

Ai mitä, ai rupesko minuu jänskättää? No kyllä vaan! Tänään nimittäin julkasiin Messarin aikataulut ja voi sitä perrojen paljoutta!
        Lauantaille Helsinkiin varmistu portugalilainen tuomari Luis Pinto Teixieira. Espanjalaisia tuolle päivälle on ilmottautunu 42. Sunnuntaina päästäänkin sitten taas Rautalan Eevalle tuomaroitavaksi, yhdessä neljänkymmenenseitsemän muun perron kanssa... Nähtäväksi jää, mitä meidän aikaisemmin niin "pienipäisestä ja pehmytturkkisesta" perroliisasta nyt tykätään! Se hyvä puoli noissa aikatauluissa oli, että vesikoirat aloittaa molempina päivinä kehät, joten voisi toivoa, että ainakin jokseenkin päästään myöki ajoissa juoksemaan ympyrää tuomarin valvovan silmän alla. Voi kunpa tuo viikonloppu tulisi jo! Sen verran kovasti rupes pukkaamaan näyttelykuumetta nyt! 
        Kovasti ollaan yritetty valmistautua tuohon näyttelykoitokseen. Esimerkiksi ahkeralla turkin vatvomisella. Pitää kyllä myöntää, ettei turkkia ole auottu ihan niin ahkerasti kuin viime kevään näyttelykauden aikana, mutta pitääpä sanoa, että ei tuo turkki nyt ihan niin juntturassakaan ole kuin viimeksi. Turkki yrittää huopaantua ainoastaan korvien takaa, kaulasta kaulapannan alueelta, masusta ja perskankuista - eli sieltä, missä eniten on hankausta tai minne kura, rapa ja vesi roiskuu useimmiten. Mutta nuo kriittiset kohdatkaan eivät ole niin kamalassa kunnossa, että ne pääsisi aiheuttamaan päänvaivaa, ehei. Huopuuntuviin kohtiin on alkanut muodostua pieniä rastanalkuja, jotka on tosi simppeli erotella toisistaan aina tarvittaessa ja muutenpa turkki on söpösti pienillä kiharanyöreillä, jotka nekin kyllä välillä meinaavat yrittää mennä juuresta tumppuun - mutta niidenkään kanssa ei tarvitse hikoilla saadakseen turkkia auki. Nyt sitten jatketaan tähän malliin tää pari viikkoa, mikä meillä on aikaa. Viikonloppuna Iinestä taitaa odottaa vaahtokylpy pitkästä aikaa ja sittenpä ei varmaan ennen näyttelyä pestäkään perroliisaa ennen näyttelyä muuten, kuin huuhtelemalla viileällä vedellä rasvoja pois kuontalosta. Riippuen tietty noista raparoopekeleistäkin. Ja saattaa ne saksetkin viuhahataa Iin turkissa sen verran, että napsuu hapsuiset latvat ja kaksihaaraiset pois......
        Näyttelyseisominen ja käveleminenhän ne tartteisi kovasti treeniä, mutta yksinkertaisesti meillä ei ole nyt syksyllä ollut aikaa lähteä mihinkään mätsäreihin. Ja sekös harmittaa. Seisomista ollaan pyritty kuitenki treenailemaan sännöllisesti kotona ja toisinaan myös vähän vieraammissa ympäristöissä, kuten lenkin varrella parkkipaikoilla tai urheilukentillä - eli paikoissa, missä Iillä saattas olla muutaki kiinnostavaa tutkittavaa kuin vain niska-pers -otteella kopeloiva mami. Ja vielähän tässä on muutama viikko aikaa ennen koitoksia, joten yritys ois kova ehtiä käymään jonakin sunnuntaina ihan virallisissa näyttelytreeneissä. Mutta shhh, en oo Iineksellekään siitä vielä kertonu, että saatettais olla menossa, koska en voi luvata, että myö todella ehdittäis käymään siellä!
         Ja ai niin! Myös siksi odotan näyttelyreissua innolla, että uskon siellä olevan tarpeeksi valinnanvaraa meijän Iineksenonpakkosaada -ostoslistaa varten. Meillä nimittäin ois hankinnassa ainakin se uusi näyttelyhihna. Nykyiset vaihtoehdot kun ovat a. se joka on jo kerran katkennut ja b. se joka ostettiin pikaostoksena, entisen rikkimenneen tilalle.  Iines tartteis myös shamppoota, tai oikeastaan kahta erilaista shamppoota. Nimittäin jonkun vähän "valkaisevan" shamppoon, etenkin näitä kakkarapakelejä ajatellen, kun kintut ja masu tuppaa vaihtamaan ikävästi väriä. Plus sitten joku ihan normishamppoo. Ja sitten tarvittais niitä leluja. Iines kun on ottanut urakakseen suolestaa kaikki pehmo-otuksensa.

Mutta kiitos niille, jotka jaksoivat lukea tän turkki ja muunäyttelypähkäily -vuodatuksen kokonaisuudessaan, taas kerran. Vaikka kaipa täällä on joskus jotain muutakin lukenut, kerta ihmiset löytävät tänne googlettamalla muun muassa hakusanoilla "veripisaran kun kadotimme". En kyllä osaa sanoa, millon Iineksellä ois veripisarat ollu kateissa, tai edes tallessa. Mutta toivottavasti googlaaja löysi etsimänsä. :-)
        

Pakurissa

Hei frendit! Tuolla on se semmonen.... pakurikääpä!

Aamusella Iineksellä oli herätyskello soimassa taas ihan ruokottoman aikaisin, sillä metsälle oli päästävä. Linnustuskausi loppuu ensi keskiviikkona, joten pakkohan se oli neidin päästä vielä kenties viimeisen kerran tänä syksynä kokeilemaan lintukoirantaitojaan. Harmi vain, että juurikaan ei tositilanteita päässyt metsästäjien reissulla kehkeytymään....

Mutta kerta ei riistaa niin pakurikääpiä sitten! Nyt lähti Mamikin mukaan metsästämään - eli samoilemaan metsiin ja tsiigailemaan koivujen kylkiä, josko mustia pakureita löytyisi valmiina poimittavaksi. Pakureidenhan uskotaan nuorentavan, ehkäisevän flunssaa ja jopa ennaltaehkäisevän syöpää, joten pakkohan tuota ihmeainetta on kerätä, kuivattaa se ja keitellä ensi talvena teetä. Pitäisi vielä kouluttaa Iineksestä oikea pakurikääpäkoira niin löytyisi koivujen aarteet helpommin. Vaan ei ole ainakaan vielä meijä perro näyttäny mitään sienikoiran merkkejä... Neiti vaan kulkee metsässä mukana nuuskien muita meheviä tuoksuja.

Mutta miten kummassa nää viikonloput aina hujahtaa ohi?

Sitä sun tätä, siellä ja täällä

Tattadadaa! Välillä vähän muutaki kuin vain metästysjuttuja. Eli siis sekalaisia ajatuksia siitä, mitä meille nykyjään kuuluu. :-)

Näyttääpä, että Iin selkä ois notkollaan tuossa poseerauskuvassa, kun muuten turkki pörhöllään, mutta peppupään karvat taas......

Mutta niin, ihan totta - meillä on taas tukka sulkeiset alkaneet! Iineksen työreissu lähestyy koko ajan (eli siis meijän viikonloppuloma Helsingin koiranäyttelyihin) ja turkin pitäis siis sillon olla ojennuksessa. Huomasin tuossa ilokseni, että Iineksen ratsastuspöksyt (eli siis Iin turkin takatoipien ruskeat osuudet) on iloisesti menneet juurta myöten takkuun! Eihän siinä auttanu muu kuin napata erioilrasva sekä koira kainaloon ja ruveta hommiin. Muuten Iinen turkki on paljon paremmalla mallilla, kuin viime keväänä - nuo pahat takkupesät on tosiaan vain pöksyissä ja korvien takana, kun puol vuotta sitten koko perro oli yksi iso takkupallo. Mutta nyt pitää olla jatkossa tarkkana, ettei muukin turkki mene juntturiin - karva on nyt niin pitkää, että turkkia rasvaillessa pitää tehdä jakauksia, jotta rasva pääsisi vaikuttamaan koko karvan mitalta.

Iineksen rottakokoelma

Kyllä vaan. Iines on ihan hulluna Ikean rotta -leluihin. Tuo pieni ruskea rotta on itseasiassa se, jonka Iines sai mukaansa kotipesästään Lieksasta meille muuttaessaan. Sillä rotalla ei ole enää aikoihin ollut korvia saatika häntää - tai itse asiassa musta iso rotta on ainoa, jolla enää on häntä tallella, mutta vastapainoksi siltä puuttuukin sitten korvat, nenä, hampaat ja viikset.... Toinen noista isoista valkoisista rotista on The Haisuli Rotta, eli se Iineksen rakkain lelu, joka aina kastuessaan Iin leikeissä tai vesikupissa polskiessa, alkaa haista ihan hirvittävälle. Yleensä nuo pienimmät rotat Iines laittaa talteen sohvan alle.

Miun tarkotus ei nyt suinkaan ollu esitellä Iineksen rakasta rottakokoelmaa, vaan päästä itse asiaan - eli rottaboikottiin. Iines itse kyllä saa rotillaan leikkiä, mutta jatkossa se ei saa pomottaa meitä vaatimalla leikkimään rottaleikkejä. Yleensä aina, kun me tai joku meille kylään tullut istuu sohvalla, tuolilla, sängyllä yms. Iines tuo rotan syliin. Ja jos rottaa ei ymmärrä heti heittää neidille noudettavaksi, alkaa tyttö mouruta. Jos mouruaminen ei auta, alkaa haukkuminen. Jos äänen korottaminenkaan ei tehoa - tulee turpiin, eli Ii alkaa mäiskiä tassuilla tai kampeaa jopa syliin. Ei välttämättä kuulosta mitenkään hermoja raastavalta toiminnalta, mutta kun sitä on jatkunut jo ties kuinka kauan, on aika laittaa pelille stoppi ja karaistua olemaan heittämättä sitä rottaa neidille. Tavoitteena nyt olisi siis saada taottua niin omaan kuin Iineksenkin päähän, että huomio ja leikki lähtee meistä, ei suinkaan Iineksestä. Pomottamista se on tuo pienikin pomotus ja parempi näyttää Iinekselle kaapin paikka nyt, ennen kuin se keksii jotain villimpää meidän pään menoksi. 

Muutenpa meidän perheessä on kaikki hyvin! 

Vaikka Iineksellä taisi ollakin tänään taas raskas päivä, kun Iskällä oli vapaapäivä ja Inkku pääsi päiväksi metsäälle - tai siis metsään vaeltelemaan, sillä saalistettavaa ei juuri ollut osunut kohdalle. 

Myös nappulalaatua vaihdettiin tänään Iinekselle. Aikaisemmat protskunappulat alkoivat loppumetreillä maistua taas meidän prinsessalle ja päätettiin vielä pysytellä Royal Caninissa. Tosin protskut vaihdettiin nyt ihan perinteiseen medium adulttiin, sillä Iin paino alkaa lähennellä jo 13kiloa, eli massaa alkaa olla jo ihan riittämiin. 

Eikä tässä vielä kaikki - iltapalalla Iines sai vihdoinkin syksyisen matokuurinsa. Ja kyllä muuten hyvin upposi lääketahna jauhelihan seassa!

Mutta nyt on Iineksen aika lähteä pisulle, pesulle ja pusulle -

Heippa!

Iine - metsäkanalintujen kauhu

 

Vaikka blogissa onkin hiljaiseloa niin se ei tarkoita, että Ii ottais yhtään iisimmin. 

Tänä viikonloppuna pyörähti taas Iineksen työviikko käyntiin, sillä Iin iskällä ja mamilla koitti kauan odotettu syysloma! Iin frendin Paven kotiväki lähti viikonloppureissuun, eli Ii suuntasi toverilleen seuraneidiksi - ja mökille erästyshommiin. 

Puavolla pupujahti ei nyt ottanut oikein onnistuakseen vaan Paven takaa-ajot oli lähinnä Iinen perästä juoksemista pitkin mättäitä.. Ii kuitenki pääsi myös mehtään tosihommiin iskän ja "enonsa" kanssa. Kuulemma poijat otti Inkun mukaan linnunmehälle "ettei ainakaan tarvii metsäreissulla pyssyjä liata." Mutta niin kuin kuvista voi päätellä - pyssyt likaantu ja tällä kertaa jopa onnistuneesti osuen! Ja Iines aukaisi uransa metsäkanalintujen kauhuna saaden ensimmäisenä saaliinaan ukkometson! 

Okei. Myönnetään, että Iines ei sitä lintua puuhun haukkunut, eikä pyssyn pamahdettua saalista edes noutanut - mutta silti tää on meille tosi iso juttu ja edistysaskel! Ensinnäkin, Iines ei säikähtänyt kuollakseen, kun pyssy mahti vaan jäi maltillisesti metsästäjien luo kattelemaan, mitä tästä nyt seuraa. Ja Iines ei pelännyt saalista, vaan innokkaasti nuuhki ja tutustui tirppaan - ja tästä Ii saiki näyttävät, veriset sotamaalaukset kirsunsa päälle....

Uskon, että tuo metsäreissu oli Iinekselle niin hieno kokemus, että paukkukammo on taas hitusen entistä pienempi ja saaliin noutaminenkaan tuskin olisi tosi paikan tullen ongelma - sillä niin kiinnostunut Ii oli metsosta!

Huomioiden siis kuitenki, että jaksaisko Ii lintua kantaa, kun tuokin saalis taisi olla hitusen meijän pientä perrolikkaa isompi.....

Timmi portugalimimmi

 

Hehee, Iineksen blogi on ollut nyt olemassa nyt noin puolitoista vuotta - eli siitä asti, kun neiti on meijän perheeseen kuulunut. Tähän mennessä Iin blogissa on vierailtu huimat 5 577 kertaa! 

Google on ehdottomasti suosituin reitti löytää ihanaisen Iin blogiin - ja kaikenmoisilla hakusanoilla sitä tänne ihmiset päätyykin!

Ehdoton top 3. hakusanat, joilla tänne löytää, ovat

1. Sano bolero

2. espanjanvesikoira Iines

3. ihana iines

Sano Bolero -hakusanalla tänne on päädytty 82 kertaa! 

Muita usein havaittavia hakusanoja ovat

ja må hon leva

portugalinvesikoira

uimatreeni 

portugalin vesikoira

Voi kyllä, Iin blogiin ei ole kukaan koskaan, ikinä, millonkaan päätynyt hakusanalla "espanjanvesikoira". Kaikille nyt kuitenkin selvennykseksi, että Ii ei ole portugalin- vaan espanjanvesikoira! :-D 

Toisinaan Iin blogiin johdattavat hakusanat pistäävät mietityttämään, kuten

 Timmimimmi

sukkahousut

espanjan vesikoiralla näppylä luomia

Ei Iineksellä kyllä mitään näppylä luomia ole ollut ja  vaikka Iines aika timmimimmi onki, niin  en silti tiedä, löytikö blogissa vieraillut etsimänsä......

Hurlum Hei!

Inkun blogi tais kohdata syyslamaannuksen, niin pitkä tovi on jo ehtiny vierähtää edellisestä postauksesta. Iineksellä kyllä vauhti, meno ja meininki on koko tän hiljaiselon ajan ollu ihan yhtä päätöntä ku aina ennenki - mutta Iin mamilla ja iskällä vaan painaa työt ja koulu niin pahasti päälle, ettei kamalasti kivoihin juttuihin, kuten blogin päivitykseen,  ehdi paneutua.
          Ii käy säännöllisen epäsäännöllisesti moikkaamassa blondeja bestiksiään Rosea ja Diaa. Viimeisin näkeminen oli viime maanantaina, kun KennelMamma kyläili Joensuussa leikkaamassa blondikaksikolle syksyyn rapakeliystävälliset kaljumallit ja siistimässä Iin kuontaloa. Iin turkkia ei ajettu ihan matalaksi, koska ollaan kovaa vauhtia menossa joulukuussa Helsingin Voittaja ja Winneri -näyttelyihin.
          Viikonloppuisin Iin Mami ja Iskä lähtevät tukka putkella karkuun kaupungin melskettä mökille, mikä tietää Iineksen osalta päätöntä menoa metsässä sienin ja lintujen perässä. Vaikka Iines ei olekaan vielä niin hyvä metsästäjäkoira, ku Iin ystävä Pave, jolla ikää on nyt puoli vuotta ja saldona 1 oma pupujussi ammuttuna, on Iineksenki metsästystaidoissa havaittu kehitystä. Pyssyn pamahtaessa Iin ei enää tarvitse juosta kilometrien päähän ollakseen turvassa, vaan suojaa voi hakea ihan metsästäjien jalkojenkin juuresta. Paukkuarka tyttö vielä on, mutta parempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa - hitaasti, mutta varmasti. Saattaa kuitenki olla, ettei meijän kaupunkipuudelista koskaan pelottavaa metsästäjää saada koulittua, mutta ihan vielä ei anneta periksi!

Iines märehtii.... hehehe

Iine-Tiinen työviikko

Sillon kun myö ollaan lomalla, Iineksellä on täysi työviikko. Ii ei oo viimeseen viikkoon juurikaan ollu kotona, eikä etenkään vaarassa pitkästyä kuoliaaksi.
       Maanantaina alkoi sorsastuskausi ja Ii lähti metsään Rosen ja Dian kanssa. Saalistakin metsästäjät toivat tullessaan, mutta Ii ei kyllä siitä porukasta ollut se kaikista Urhein Metsästäjäkoira. Linnun osuessa kohdalle ja pyssyn lauetessa Rose juoksi ampujaa kohti riistan etsimisen toivossa, kun Iine puolestaan otti pamauksen kuullessaan jalat alle ja piiloutui metsään seuraavaksi puoleksi tunniksi. Iines on laukausarka - ja sitä osattiin odottaa metsästysreissulla, sillä piiloutuuhan Iines meidän kylppärin suihkuverhon taakse aina ukkosella ja naapurin tampatessa mattoja.
       Tiistaina Ii kävi pyörähtämässä mätsäreissä ja kotiin tultiin punaisen nauhan kanssa. Inkku seisoi  hienommin aloillaan kuin koskaan aikaisemmin. Nykyisin neiti antaa jopa asetella itseään asentoon, kun aikaisemmin ollaan oltu tyytyväisiä vähänsinnepäin -seisomiseen.
       Keskiviikkona lähdettiin mökille ja siellä Iillä oli ohjelmassa Paven ja Neron kanssa riehumista, uimista, laivakoirailua, verijälki -oppien hyödyntämistä sorsansiipijäljillä sekä tietysti metsästystä. Teoriassa Iines osaa metsästyskoiran tehtävät - sorsan siivellä metsään vedetyt jäljet olivat Iin nenälle helppo homma, eikä siiven noutaminen vedestäkään tuottanut suurempia haasteita. Käytännössä Iin metsästystaidot sitten taas... Kahtena iltana Iines pääsi osallistumaan iltalennolle ja kaikki sujui siihen asti hyvin, kunnes pyssy pamahti. Nyt Iines pidettiin kiinni hihnassa, eikä neiti päässyt karkuun. Taskut oli varattu täyteen nakkeja, mutta eipä nekään auttaneet pelosta kippuralla vapisevaa perrotyttöä rohkaistumaan. Nytpä sitten otetaankin työn alle Iin totuttaminen koviin pamauksiin ja naapurin siivouspäiviin ja toivotaan, että Ii pääsisi paukkupelostaan. Ja jos siedätyshoito ei tepsi, niin meidän ei kai auta muu kuin keskittyä vähemmän pamahtelevaan jälki -harrastukseen, josta Ii niin kovasti nauttii - etenkin jos jäljen päässä palkkiona on sitä oikeaa riistaa nakinpätkien sijasta.
       Tänään Iines saa viettää rauhallisen kotipäivän ja toipua rankasta viikosta tutuissa maastoissa lenkkeillen ja vaahtokylvyssä polskien, sillä huomenna Iineksen työviikko saa mukaisensa päätöksen ja me suunnataan Pieksämäelle näyttelyyn! Toivotaan, että seisominen sujuu samaan malliin kuin mätsäreissä!

Adiós! :-)

Iines ja Pave meni sieneen, toinen ei mahtunu

 

Hehee!
Kuvasatoa viime viikonlopun sieniretkeltä, missä Pave 4kk ja Iines 17kk pääsivät päästelemään höyryjä ja harjoittelemaan sienikoiran tehtäviä. Tais kauhukaksikko enemmän keskittyä siihen päättömään juoksemiseen ja siinä sivussa sienien tallomiseen....... 

Pavella teki vähän tiukkaa pysyä Iin perässä, kun reppana ei vielä osaa oikein hallita pitkiä koipiaan......

Vai haittasko korvat sittenki enemmän menoa?

'Mitä vain keppini tähden!'

Miten saat perron syömään nappula-ateriansa mukisematta?
Päivä 1. Käy dogisi kanssa 9km juoksulenkillä.
Aina tämäkään ei kuitenkaan tepsi, joten..
Päivä 2. Käy dogisi kanssa samoilemassa Ilomantsin metsien patikkapoluilla.
Jos ruoka ei vieläkään maistu....
Päivä 3. Vietä dogisi kanssa päivä sienimetsissä kanttarellien perässä juosten.

Voin luvata, että kolmen päivän tehokuuri saa nirsoimmankin perron suun napsamaan nappuloille!
Ja kyllä, päivinä 1. ja 2. tarjottiin neidille nappuloita kirsun alle, mutta vasta kolmantena päivänä kelepas!

'Noku, nappuloita tursuaa jo korvistaki....'

Meijän pieni teiniprinsessa Iines on kehitelly tällä viikolla meille pientä päänvaivaa. Mamin kultapupulla on nyt joku ihan ihmeellinen diivailu -kausi menossa ja nappula-aterioille nirsoillaan - neiti vaan nyrpistetää nokkaansa ruokakupille ja kävellee tiehensä. Justiisa joo. Kaks päivää jaksoin pysyä tiukkana ja tarjosin kuonon alle ainoastaan nappuloita, kunnes kolmannen päivän iltana hellyin sitten antamaan jauheliha-aterian. (Niin siis, Iin normaaleihin ruokailutottumuksiin kuuluu 2 ateriaa: aamulla nappuloita ja illalla jauhelihaa). No jauhelihahan maistui, yllätys yllätys, paremmin kuin hyvin parin päivän paaston jälkeen. Noh, tuon liha-aterian jälkeen ollaan taas oltu nappulalinjalla, kutakuinki tuloksetta. Ollaan kokeiltu nappuloita kuivina, turvotettuina ja pienelä tilkalla öljyä höystettynä, mutta ei rinsessalle kelpaa. Tänään illalla saatiin kuppi tyhjennettyä jopa puolilleen niin, että lapioin turvonneita ja päivän seisomisen jälkeen hyvin mössööntyneitä nappuloita kämmenelleni. Hohhoi, pääasia on että nappuloita tuli syötyä, mutta en taija ruveta jokapäiväiseen kädestä ruokkimiseen. Ehkä huomenna lampsitaan piimäkauppaan ja katellaan josko sitten alkais neidille nappulatki maistua. Tai sitten siirrytään yksiruokapäivässäjanappulatjalihatjapiimätseksin -ateriaan tai sitten siirrytään neidin itse valitsemaan menyyn - sisäfilepihvejä ja pekonia.