maanantai 1. heinäkuuta 2013

840km jälkeen

Iineksen kesäretki Tuusulaan on nyt onnistuneesti ohi, vaikka ollaanki Iineksen kanssa molemmat enemmän tai vähemmän reissusta uuvuksissa.

Oltiin Iineksen kanssa näyttelypaikalla klo 11 paikkeilla aamulla ja meidän kehä alkoi vasta 1 maissa, joten Ii ehti hyvin päästellä höyryjä ennen kehää ja tottua näyttelyhälinään. Ja mikä parasta: talven sisänäyttelyissä olleista kauhuista ja tärinöistä ei Iineksessä näkynyt enää jälkeäkään! Iines ei korvaansa lotkauttanut ihmisten hurrauksille tai raikuville taputuksille naapurikehässä. Iines ei hätkähtänyt näyttelyalueen yli lentävistä lentokoneista, eikä arastellut ohi juoksentelevia ja kiljuvia lapsia! Neiti otti niin iisisti koko päivän! Liekö syynä tukahduttavan hiostava sää vai avarat ulkotilat...  Joka tapauksessa pitkästä aikaa oli taas kiva astella Iineksen kanssa kehään, kun näki, ettei tyttö ollut enää läheskään niin ahdistunut tilanteesta kuin esimerkiksi viime kerralla Juuan näyttelyssä.

Arvosteluksi Iines sai EH:n. Mikä oli oikeastaan se, mitä lähdettiin hakemaankin. Tuomarilta tuli sanomista Iineksen kevyestä rakenteesta ja huonosta takaliikkeestä. Ja en kyllä yhtään hämmästynyt tuosta kevyestä rakenteesta - tämän muutaman viikon läkähdyttävän helteen aikana Iines on syönyt tosi huonosti: aamun nappula-ateria ei maistu juuri koskaan ja jos illalla kuppiin ilmestyy taas se sama nappula-ateria, nyrpistää neiti Ii taas vaan nenäänsä ja kävelee tiehensä. Niinpä nyt tulevat Joensuun näyttelyt mielessä pitäen laitetaan Inkku jälleen kerran "massakuurille" ja vähän höllätään periaatteesta "jos ei nappulat maistu - ei tipu herkkujauhelihaakaan". 
 Kehuja Iines sai etuliikkeestään, turkistaan ja esiintymisestään.
Arvostelun kokonaisuudessaan pääsee lukemaan välilehdestä Saavutukset.

Hyvällä mielellä muistellaan Tuusulan retkeä, mutta ollaan myös onnellisia siitä, että tulevaan nättelyyn edestakainen matka ei ole 840kilometriä vaan ainoastaan vajaa 10kilsaa! :-D

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon, Ihan Mahtava Juttu, että Ii on päässyt tärinöistä kehässä!! <3 Olipa syy mikä tahansa rohkeuden löytymiseen, niin takuulla tuollainen kasvattaa tytön itsevarmuutta ja joka kerran menee paremmin kehässä. Hieno juttu kerta kaikkiaan!!
P.S. Taitaa jäädä Pavelta ainakin tämä mejä-koe väliin; tehtiin eilen laukaustesti ja Pave yritti pinkoa kauas pois paukkeesta :( Yritetään nyt vielä siedättää pienemmillä äänillä, mutta jos ei tuosta helpota, niin ei lähdetä koiraa kiusaamaan.

Onnittelurapsutukset Iille lähettävät Kati, Jouni ja Pavarottilta onnenpusu

Ihana Iines kirjoitti...

Kiitos! :-D Ite ollaan myös ihan huippuonnellisia, että Iines on rohkeampi ulkonäyttelyissä! Aateltiinkin, että mennään sinne Joensuun näyttelyihin molempina päivinä vielä vahvistamaan tuota näyttelyrohkeutta, mutta sisänäyttelyt taidetaan meidän osalta jatkossa unohtaa... Ihan vaan, ettei Iineksen enää tartteis kokea semmosia kauhun hetkiä ja ettei Iines yhdistäisi niitä tulevaisuudessa muihin saman tyylisiin massatapahtumiin...

Voi Pave! Toivottavasti Pave oppis sietämään sitä pauketta ja pääsisitte kokeisiin ja harrastamaan! Myö näytetään täällä teille peukkuja!
Vaikka taitaa oopperalaisilla olla vähän taipumusta säikähtää kovia ja yllättäviä ääniä...

Anonyymi kirjoitti...

Muistaako kumpikaan oliko oopperoiden isillä tai äidillä paukkuarkuutta? Periytyykö vaiva vai onko Se muuten vaan nyt sattunut meidän ryhmälle.Viivillä paukkuarkuus on lähinnä uutena vuotena ja ukkosella mutta silloin vähäisempi.Näyttelyissä ihan hyvä ei pelkoja.Paukku arkuuskin voi johtua niin monesta asiasta mutta on jännää tämä genetiikka hässäkkä....Onnea iille ja pavelle lipaisu siskolta!

Ihana Iines kirjoitti...

Sitä mie en muista, että onko jommalla kummalla oopperalaisten vanhemmista paukkuarkuutta... Todennäkösesti kuitenki on ollut, ku mitä oon netistä lueskellut, niin tuo paukkuarkuus olisi jollakin tavalla periytyvää. Sitä ei vaan vissiin tiedetä tarkemmin, että miten. Onneks kuitenki, mitä lueskelin tuosta ääniarkudesta, niin ei meijän Iillä ihan pahimmasta päästä se ole, kun esimerkiksi kovat liikenteen äänet tai rakennustyömaiden pauke ei Iinestä säikäytä. Ainakaan vielä... Ja mattoja tamppaava naapuri ei enää ole niin pelottava, ku mitä se oli vielä joku aika sitten!

Anonyymi kirjoitti...

Ei myökään muisteta, olisko ollut puhetta vanhempien paukkuarkuudesta. Taitaa koko oopperakatras olla jollain lailla arkoja. Viivi taitaa olla urhein näistä. Pave ei pelkää ukkosta eikä ilotulitusta, joten tuo paukkuarkuus tuli vähän puun takaa; toisaalta esim. meidän uuteen pesukoneeseen piti tehdä aika kauan tuttavuutta, ennen kuin lopetti sille (pelko)rähinän. Pavella yleensä se arkuus/pelko tulee esiin rähinänä. Mutta ollaan onnellisia, kun meillä on TERVEET koirat, noiden arkuuksien kanssa oppii elämään ja aika moneen asiaan voi pikkuhiljaa totuttaa. Meillä alettii opettelemaan pikkupaukkuja ja takuulla vielä mejä-kokeeseenkin päästään. Jos ei päästä, niin sitten vedetään jälkiä muuten vaan.